Sähköiset omahoitopalvelut tarjoavat kansalaisille välineitä seurata hyvinvointiaan, ehkäistä sairauksien pahenemista ja nopeuttaa tarkoituksenmukaiseen hoitoon pääsyä. Tutkimuksen tarkoituksena oli 2017 toteutetun kyselyn avulla kartoittaa, kuinka hyvin kansalaiset tuntevat ja miten halukkaita he ovat käyttämään sähköisiä terveyspalveluja sekä millaisia näkemyksiä heillä on sähköisistä omahoitopalveluista. Kyselyyn vastasi 165 henkilöä. Vastaajat olivat iältään 19–85-vuotiaita. 56–85-vuotiaita oli 28 %, naisia 82 % ja kaupungin työntekijöitä 52 %. Vastaajat tunsivat sähköisiä terveyspalveluja hyvin. Vähintään puolet vastaajista käyttäisi todennäköisesti kuvattuja sähköisiä omahoitopalveluja, ja noin puolet arvioi niiden vaikuttavan positiivisestiomasta hyvinvoinnistaan huolehtimiseen. Sähköisten omahoitopalvelujen käyttöön tulisi saada tukea verkossa ja henkilökohtaisesti. Eniten koettiin huolta tietoturvasta ja lisäksi pelättiin kasvokkain tapahtuvien palvelujen vähenemistä. Eriikäisten vastaajien näkemykset eivät eronneet toisistaan merkitsevästi. Sähköisiä terveyspalveluja kannattaa suunnitella myös ikääntyville. Tutkimuksen tulokset toimivat keskustelun herättäjinä ja hyödyttävät palvelujen kehittämisessä, mutta niitä ei suoraan voida yleistää koskemaan kaikkia ikääntyneitä tai kansalaisia yleensä.
scite is a Brooklyn-based organization that helps researchers better discover and understand research articles through Smart Citations–citations that display the context of the citation and describe whether the article provides supporting or contrasting evidence. scite is used by students and researchers from around the world and is funded in part by the National Science Foundation and the National Institute on Drug Abuse of the National Institutes of Health.
customersupport@researchsolutions.com
10624 S. Eastern Ave., Ste. A-614
Henderson, NV 89052, USA
This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.
Copyright © 2025 scite LLC. All rights reserved.
Made with 💙 for researchers
Part of the Research Solutions Family.