Nykyisessä poliittisessa keskustelussa aktiivinen kansalaisuus ymmärretään usein kapeasti työkansalaisuutena. Artikkelissa analysoidaan, miten aktiivinen kansalaisuus rakentuu kotouttamistyön rakenteellisten ehtojen ja maahanmuuttajien tarpeiden huomioimisen ristiriidassa. Teoreettisesti nojaudutaan Amartya Senin toimintamahdollisuuksien teoriaan, joka painottaa erilaisten kyvykkyyksien sekä autonomisten toimintamahdollisuuksien merkitystä aktiivisessa kansalaisuudessa. Tuloksena havaitaan, että ammattilaisten näkemyksissä painottuu ristiriita järjestelmän tarpeille rakentuvan työkansalaisuuden ja kotoutujien autonomiaa tukevien toimintamahdollisuuksia vahvistavan työn välille.  Myös kotiäitien perheasemaan perustuva kansalaisuus on erityisen vaikeasti saavutettavissa. Lopputuloksena on, että järjestelmän tarpeille rakennettu maahanmuuttajien sopeuttaminen kääntyy itseään vastaan, sillä yksilöiden tarpeet eivät rakennu ulkoisten määrittelyjen varaan. Lopulta yksilöllisten tarpeiden tunnistamattomuus ja huomiotta jättäminen passivoi maahanmuuttajaa.