Tarkastelen tässä artikkelissa kolmikannan ja siihen liittyvien valtasuhteiden näkökulmasta sitä, miten ja miksi työn vastaanottovelvollisuutta laajennettiin vuoden 1984 työttömyysturvalaissa Suomessa.  Käytän lähteinä työttömyysturvauudistukseen vaikuttaneita asiakirjoja vuosien 1971 ja 1984 väliltä. Täydennän kuvaa Helsingin Sanomien uutisoinnilla ja työmarkkinajärjestöjen arkistojen asiakirjoilla. Kyseessä on laadullinen tapaustutkimus pitkittäistutkimuksellisella otteella. Työttömyysturvassa siirryttiin aiempaa velvoittavampaan tulkintaan alueellisesta liikkuvuudesta ja ammattisuojan kesto yhtenäistettiin lyhyemmän keston mukaisesti työttömien aktiivisen työn vastaanottamisen varmistamiseksi. Vuosien 1971–1984 aikana työttömyysturva ei ollut sidottu työllisyystöihin eikä turvan saaminen edellyttänyt liikkumista työn luokse. Vuoden 1984 työttömyysturvalakia voi pitää paluuna vanhaan työlinjaan. Toisaalta se sopii yleiseurooppalaiseen malliin, jossa sosiaaliturvan vastikkeellisuutta ryhdyttiin lisäämään. Esitän, että työttömyysturvalain lopullista muotoa selittävät työmarkkinajärjestöjen vaikutusvalta lakiin ja kasvava sosiaaliturvan kritiikki.