Artikkeli tarkastelee arkistoituja ja Suomen Kansan Vanhat Runot -teoksessa julkaistuja raudan myyttisestä synnystä kertovia vienankarjalaisia kalevalamittaisia loitsuja. Olen lisäksi rajannut aineiston kommunikatiivisiin loitsuihin: loitsutyyppiin, joka liitetään tutkimuksessa tietäjiksi kutsuttuihin rituaalispesialisteihin. Artikkelin ote on teoreettinen: käsittelen lingvistisessä antropologiassa muovautuneen ja myös folkloristiikassa hyödynnetyn rekisteriteorian soveltuvuutta loitsuissa esiintyvien emootioiden analysoimiseen. Metodologisesti artikkeli soveltaa lähilukua ja sen yhdistämistä laajempien aineistojen tuntemukseen ja rekisteriteoreettisiin näkökulmiin.
Artikkelin keskeiset tutkimuskysymykset koskevat tekstuaalisten keinojen käyttöä loitsuaineistossa. Olen kiinnostunut siitä, millaisia pyyntöjä, käskyjä ja kysymyksiä loitsujen esittäjät käyttävät ei-inhimillisiä toimijoita puhutellessaan. Lisäksi perehdyn siihen, kuinka loitsijat välittävät tekstin tasolla aggressiota ja hyvittelyä puhuttelujensa kohteille. Keskeinen argumenttini on, että loitsut sisältävät useita kielellisiä rekistereitä, jotka pohjautuvat esittäjien refleksiivisiin arvioihin puhuteltavien asemasta. Arvioimalla ei-inhimillisen toimijan asemoitumista suhteessa itseensä, puhujan on mahdollista valita sopiva rekisteri ja esittää erilaisia emootioita osana lausumiaan.
Tutkimustulokset kertovat, kuinka tietäjät esittävät hellyyden ja aggression välillä vaihtelevia emootioita eri rekistereitä käyttämällä. Analyysin mukaan aineisto sisältää myös ironiaa ja epäsuoraa aggressiota kuvastavia loitsujaksoja. Kyseiset jaksot muodostavat rekisterin, jolla tietäjä korostaa omaa auktoriteettiaan. Eri rekisterien piirteet muodostavat rekisteriytyneitä tunnuksia, jotka viittaavat esittäjien ja puhuteltavien välisiin sosiaalisiin suhteisiin. Artikkeli osallistuu niin ollen keskusteluun emootioiden esittämisestä tietäjien loitsuissa ja jatkaa rekisterinäkökulman hyödyntämistä kalevalamittaisen runouden tutkimuksen kehyksessä.