Jälkiklassisen narratologian suuntauksia

Abstract

Mitä narratologialle on oikein tapahtunut? Näin on moni kysynyt viime vuosina, tiedonhalusta tai näkemäänsä ihmetellen. Oma kiinnostukseni asiaan juontaa juurensa 1990-luvun puoliväliin, jolloin narratologian harrastukseni väistyi muiden tutkimusaiheiden tieltä. Seuraavassa huomioita tutkimusalan kehityksestä viimeisen kymmenen vuoden aikana.1990-luvun vaihteessa strukturalismin hegemonia alkoi olla uhattuna myös kertomuksen tutkimuksessa. Narratologit yrittivät torjua dekonstruktiota, feminismiä ja muita kontekstuaalisiksi nimettyjä lähestymistapoja, jotka koettiin uhkiksi koko tutkimusalalle. Puhuttiin narratologian kriisistä. Kriisipuheista huolimatta 1990-luvusta tuli erityisen vilkas vuosikymmen kertomuksen tutkimuksessa. Kehitys ei rajoittunut taiteidentutkimukseen eikä humanistisiin tieteisiin, vaan näkyy myös psykologiassa, eri yhteiskuntatieteissä, teologiassa ja oikeustieteessä. Samalla narratologia-termiä alettiin käyttää laajasti myös strukturalistisen tradition ulkopuolella. Narratologinen julkaisutoiminta oli 90-luvulla ja on edelleen huomattavan vireää ja monipuolista: erityisesti voidaan mainita julkaisusarjat Frontiers of Narrative (Nebraskan yliopisto), Studies in Narrative (John Benjamin) sekä Theory and Interpretation of Narrative (Ohio State). Poetics Today ja Style saivat rinnalleen sellaisia lehtiä kuin Kirjallisuudentutkimuksessa strukturalistisen narratologian rinnalle ja sitä syrjäyttämään on ilmestynyt monenlaisia suuntauksia: sosionarratologia, psykoanalyyttinen narratologia, "postmoderni", jälkistrukturalistinen, feministinen, retoris-eettinen narratologia, hypertekstien narratologia, mahdollisten maailmojen teoriaa soveltava narratologia sekä erilaiset kognitiiviset ja "ideologiset" lähestymistavat (vrt. Fludernik & Richardson 2000). Ennen strukturalismia oli tapana soveltaa eri tieteenaloilla; nyt eri tieteenalojen tuloksille etsitään narratologisia sovelluksia. Luettelosta saa jonkinlaisen käsityksen nykytutkimuksen pluralismista, vaikka läheltä katsottuna se muistuttaakin lähinnä Borgesin kiinalaista ensyklopediaa. Esimerkiksi "postmoderni" narratologia saattaa joskus (esim. Currie 1998) sisällyttää itseensä kaikki mahdolliset "jälkistrukturalistiset" teoriat, toisinaan taas viitata postmodernistista kirjallisuutta käsittelevään tutkimukseen (McHale 1987). Eettinen narratologia voi kytkeytyä yhtä hyvin boothilaiseen retoriikkaan (Phelan 1996) kuin Levinasin retoriikkakritiikkiinkin (Gibson 1999). Lisäksi monet tutkijat yhdistelevät useampia mainituista lähestymistavoista. Myös narratologian tutkimuskohteissa on havaittavissa siirtymiä pitkin 1990-lukua. Nyky-Keskustelua kertomuksesta ja sen tutkimisesta Teemu Ikonen Jälkiklassisen narratologian suuntauksia