<i>Kato. Hulluna puolukoita.</i>

Abstract

Artikkelissa tarkastellaan puhetoimintoja, joissa esiintyy jokin katsoa-verbin 2. persoonan imperatiivimuodoista, tyypillisesti kato. Tutkimusmenetelmänä käytetään keskustelun­analyysia, ja aineistona toimivat videoidut tilanteet luontoilutoiminnasta, kuten marjastuksesta, sienestyksestä ja retkeilystä. Artikkelissa analysoidaan, miten meneillään oleva toiminta ja sen resursseina kieli, osallistujien kehot, tila, liike ja materiaalinen ympäristö vaikuttavat kato-vuorojen muotoiluun ja tulkintaan.&#x0D; Artikkelissa osoitetaan, että kato-vuoroilla on ainakin neljä eri tehtävää sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Valtaosa tutkimusaineiston kato-vuoroista toimii direktiiveinä tai liittyy direktiivisiin tilanteisiin, joissa puhuja ohjaa vastaanottajaa toimimaan tai olemaan toimimatta tietyllä tavalla. Direktiivisillä kato-vuoroilla puhuja ohjaa vastaan­ottajaa joko 1) katsomaan jotain objektia ympäristössä tai 2) tekemään jotain meneillään olevan toiminnan kannalta relevanttia. Tällaiset direktiiviset kato-vuorot eroavat toisistaan niin kielellisen kuin kehollisen muotoilun suhteen: ­kato-­vuoroissa, joilla ohjataan vastaanottajaa katsomaan, huomion kohde nimetään (kato muulahait­petä) ja siihen suuntaudutaan kehollisesti, mutta osallistujat jäävät hieman etäälle siitä. Sen sijaan sellaisissa kato-vuoroissa, joilla osallistujaa ohjataan tekemään jotain muuta kuin katsomaan, ei yleensä nimetä tekemisen kohdetta tai tekemistä ylipäätään vaan kohde merkitään kehollisesti ja tekemistä käsitellään yhteisesti jaettuna meneillään olevan aktiviteetin perusteella (katopas tuosa ohjaa poimimaan marjan). Tutkimus­aineistossa on myös sellaisia kato-vuoroja, joissa kato toimii 3) päivittelyn keinona tai 4) huomion kohdistavana, selittävänä lausumapartikkelina. Tutkimuksessa vuoro­vaikutusta tarkastellaan holistisesti, eli meneillään oleva toiminta ja osallistujien käyttämät multimodaaliset resurssit luovat puitteet sille, miten toimintoja on mahdollista tuottaa ja tulkita.&#x0D; &#x0D; Kato. An insane amount of lingonberries.&#x0D; Kato as an interactional resource in nature-related activities&#x0D; The article examines actions that include one of the second-person imperative forms of the verb katsoa (‘to look’), typically kato (‘look, see’). Methodologically the study draws on conversation analysis, and the data include video recordings of activities in nature, such as berry picking, mushroom picking and trekking. The article analyses how participants design and interpret turns that include kato on the basis of ongoing activities and available resources, such as language, participants’ bodies, movement, space and the material environment.&#x0D; The article shows that turns including kato have at least four functions in social interaction. In the majority of the cases in the data, kato functions as a directive or is used in a directive context. These turns are used for directing the recipient either 1) to look at some object in the surrounds or 2) to do something relevant in terms of the ongoing activity. Apart from the use of kato, the turns differ in their design: In turns in which kato directs the recipient to look at something, the target is mentioned explicitly (e.g. kato muulahaitpetä ‘look an anthill’) and the participants remain at some distance from it. By contrast, in turns in which kato directs the recipient to do something, the target – or the intended action in general – is not mentioned, but the target is indicated by embodied means and the desired course of action is dealt with as shared by the participants on the basis of their ongoing activity (e.g. katopas tuosa ‘look right there’ is used to direct the recipient to pick a berry). The data also include turns in which kato functions 3) as a resource for general wondering or 4) as an explanatory connective and attention getter. The study approaches interaction holistically, having as its premise that the ongoing activity and the multimodal resources employed by the participants provide the framework for the formation and interpretation of social actions.

Shared understandings of the human–nature relationship in encounters with small wildlife

“…However, the mother explicitly guides him not to do so by using imperative forms, the first of which (elä ota 'don't take', line 17) forbids Risto to follow the course of action that he has proposed and the second of which (anna niitten rauhassa 'let them {be} in peace', line 18) suggests an alternative course of (non-)action that Risto is to follow. The mother's directives are followed by the attention getter kato 'see', which typically projects a forthcoming account (Hakulinen & Seppänen 1992; see Siitonen, Rauniomaa & Keisanen 2019; see also Raevaara 2017). Here, after a 0.6-second pause, the mother begins an account by referring to what the ants are doing (ne mennee si-'they go the-', line 20).…”