Miten Raja-Karjalan murre eroaa suomesta?

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan kuuntelutestimenetelmää käyttäen ei-lingvistien havaintoja karjalan kielestä. Kohderyhmänä on 31 rajakarjalaistaustaista pohjoiskarjalaista, jotka edustavat karjalankielisiä siirtokarjalaisia tai heidän jälkeläisiään. He ovat syntyneet v. 1917–1969, ja heidän sukunsa ovat olleet kotoisin Ilomantsin itäkylistä, Suojärveltä, Suistamolta, Impilahdelta tai Salmista. Testissä he kuuntelivat lyhyen eteläkarjalaismurteen näytteen, josta heidän tehtävänään oli arvioida, miltä osin näytteen kieli vastasi heidän lähtöperheidensä karjalan kieltä ja miten se poikkesi Pohjois-Karjalan murteesta eli itäisistä savolaismurteista.
 Kuuntelutesti osoittautui monelle osallistujalle vaikeaksi: 31:stä kahdeksan ei eritellyt näytteestä yhtään kielenpiirrettä. Silti ero Pohjois-Karjalan nykymurteeseen yleensä tunnistettiin ja näytettä kuvailtiin yleisluonteisesti. Eniten huomiota kiinnitettiin fonologisiin piirteisiin, kaikkein yleisimmin affrikaattaan (iče ’itse’). Myös jälkitavujen h (järkieh ’heti’), astevaihtelusuhde st : ss (muišša ’muista’) ja ensi tavun aa:n tai ää:n diftongiutuminen (hoaššettih, piässä) kuuluivat piirteisiin, joita jäljiteltiin tai kuvailtiin yleisimmin. Morfologisiin, sanastollisiin ja syntaktisiin piirteisiin huomio kiintyi harvemmin, mutta eräillä oli tarkkoja havaintoja mm. suomesta poikkeavasta sanajärjestyksestä.
 Testiin osallistujat hahmottivat kuulemiaan karjalan piirteitä eri tavoin. Näytteessä esiintyviä muotoja saatettiin tuottaa Pohjois-Karjalan murteen mukaisina, hyperdialektaalisina tai yleiskielisinä, mikä kertoo siitä, että karjala ei enää ole äidinkieli tai aktiivisesti käytössä. Runsas puolet osallistujista toisti kuitenkin ainakin osan muodoista sellaisina, kuin karjalainen puhuja ne tuotti. Noin kolmasosa mainitsi muotoja, joita näyte ei sisältänyt.
 Nuorimmat, 1950–1960-luvuilla syntyneet, poimivat karjalaispiirteitä eniten, mutta vanhemmille näyte saattoi palauttaa mieleen karjalankielisiä ilmauksia ja fraaseja, ja heidän karjalan kielen taitonsa näytti aktivoituvan rajakarjalaismurteen kuulemisesta. Verrattaessa kuuntelutestin tuloksia saman testiryhmän karjala-imitaatioihin on nähtävissä, että ryhmän vanhimmat jäsenet eivät välttämättä eritelleet näytteen kielenpiirteitä mutta he tuottivat pitkiäkin imitaatioita. Testin perusteella voidaan varovasti olettaa, että karjalan kieli on jokseenkin tuttua vielä siirtolaisten lasten ja lastenlastenkin keskuudessa ja sen taitaminen olisi aktivoitavissa, mikäli tilaisuuksia kuulla ja puhua karjalaa olisi enemmän.
 

Diversification in time and space and how it is perceived: Applying a folk linguistic listening task with Tver’ Karelians

“…This, however, is understandable because working methods and tools have changed during recent decades. Overall, our findings are in line with earlier research among the descendants of Border Karelians in Finland, which showed that the respondents had good recollections of the Karelian they had heard during their childhood and reported having a rather good passive command of Karelian (Palander & Riionheimo 2018a, 2018b).…”

“…Research into Karelian has made use of folk linguistic methods but applied and adjusted them to fit this particular linguistic context. Previous research has focused on what Finns with and without Karelian roots mean by the term Karelian, what linguistic features they assign to Karelian, and how they recognise samples of Karelian (Palander 2015;Riionheimo & Palander 2017, 2020Palander & Riionheimo 2018a, 2018b. Furthermore, there are a few studies concerning the language regard of North (Viena) Karelians living in Russia, how they value the Karelian dialects in relation to each other and to the Finnish and Russian languages (Kunnas 2013), and how the North Karelians recognise different varieties of Karelian (Kunnas 2018).…”

Letters to the Paulaharjus from Ruija: The emergence of two writing cultures in Finnish among Kvens in the early twentieth century

“…This proves the well-known fact that national borders can and often do serve to isolate speech communities (e.g. Palander, Riionheimo & Koivisto 2018).…”