Suomessakin on alkanut keskustelu akateemisen maailman ja tieteellisen tiedon dekolonisaatiosta, jonka yhtenä keskeisenä lähtökohtana on tietämisen tapojen moninaisuus maailmassa ja tavoitteena akateemisen tiedekäsityksen laajentaminen niin, että se ei perustuisi vain eurosentriselle käsitykselle tiedosta. Hahmottelen aihetta käsittelevän tutkimuskirjallisuuden pohjalta, mitä dekolonisaatio voisi tarkoittaa nimenomaan musiikintutkimuksen kannalta ja millaisia muutoksia tiedon dekolonisaatio mahdollisesti vaatisi suomalaisen musiikintutkimuksen kentällä.
Väitän, että etnomusikologian tutkimusperinne voisi toimia lähtökohtana musiikintutkimuksen dekolonisaatiolle, sillä se on jo lähtökohdiltaan globaali, kaikkien maailman musiikkien tutkimisen tarpeellisuutta korostava tutkimusala. Vaikka etnomusikologian juuret juontavat kolonistista hallintoakin palvelleeseen antropologiseen tutkimukseen, alaa on jo vuosikymmenien ajan leimannut vahva eettinen ja itsekriittinen asenne tutkimuksen tekemisessä, samoin kuin etnografiselle kenttätyölle ominainen tapa tuottaa tietoa tiiviissä yhteistyössä niiden ihmisten kanssa, joiden musiikista on kyse. Juuri siksi etnomusikologit ovat jo vuosikymmenien ajan pohtineet monia niistä kysymyksistä, joista nyt puhutaan dekolonisaation otsikon alla.
Artikkelin kansikuva: Elina Seye.