Urbanisoituva yliopistokampus informaalin oppimisen mahdollistajana

Abstract

Yliopistokampukset ovat monitoimijaisia ja alati muuttuvia opiskelu-, työ-, asuin- ja harrastusympäristöjä. Niiden muutosprosessi on sidoksissa yliopistojen yhteiskunnallisiin kytkentöihin sekä kaupungin laajenemiseen, tiivistymiseen ja urbanisoitumiseen. Artikkelissa nostetaan keskusteluun yliopistokampus osana ympäröivää kaupunkirakennetta ja julkisena urbaanina tilana, joka voi edistää informaalia oppimista. Esitämme, että on olemassa ainakin Suomessa yleinen yliopistokampustyyppi, jonka kaupungistumisprosessi on kaupunkirakenteellisessa ja toiminnallisessa mielessä vasta alkuvaiheessa. Kutsumme sitä urbanisoituvaksi yliopistokampukseksi. Sitä edustavat artikkelissa käsitellyt Joensuun, Jyväskylän, Tampereen, Turun ja Vaasan keskustojen kampukset. Ne sijaitsevat alueensa keskuskaupungeissa varsin keskeisellä paikalla kaupunkikeskustan ruutukaava-alueen tuntumassa, mutta silti niiden ongelmana on toiminnan hiljeneminen opiskeluaikojen ulkopuolella. Urbanisoitumiseen kytkeytyvien ilmiöiden avulla on mahdollista elävöittää kampusalueen toimintoja ja ympäristöä ja samalla luoda edellytyksiä informaalille oppimiselle. Artikkelissa elävöittämistä pohditaan erityisesti kaupunkirakenteen tiivistymisen, kampusalueen käyttötarkoitusten monipuolistumisen ja puistomaisten viheralueiden kannalta.

Opettajaopiskelijoiden käsityksiä oppimisesta erilaisissa oppimisympäristöissä

“…Formaalia eli muodollista koulutusta edustava oppilaitos voi tuottaa oppimisympäristönä alueelliseen yhteisöönsä informaalia eli muodollisen koulutuksen ulkopuolelle sijoittuvaa oppimista (Rajaniemi, Häkli, Rauhala & Sumkin 2018), ja oppilaitosta ympäröivän informaalin oppimisympäristön käyttö formaalissa koulutuksessa voi syventää oppimista (Chang, Hagman, Chien & Cho 2012). Oppimisympäristön käsitteellä on myös sosiaalinen ulottuvuus.…”