Assessing the human impact on the naturalness and vegetation characteristics of protected areas is one of the key issues when designing forest conservation networks in Fennoscandia. We studied the small-scale, detailed relationship between forest utilization history and the current availability of dead woody material in a protected old-growth forest area in North Karelia, eastern Finland. From the study area of 32.4 ha, all the stumps (diameter ≥ 5 cm and height < 1.3 m, classified as natural, man-made and of undetermined origin) were measured using 25 × 25 m sub-plots. Standing and fallen dead trees (dbh ≥ 5 cm) were measured on 50 × 50 m plots in an area of 7.8 ha. The average number of stumps was 130 per ha, and over half of the stumps were classified as man-made. However, the historical documents since the 1910s showed no logging in the area: some of the largest man-made stumps probably originated from an earlier time, but most of those stumps were made considerably later. The variation in the total number of stumps (per ha) was great (range 0-560/ha, 0-16 m 2 /ha), with no clear clustering in space. However, clustering of man-made stumps was detected. The average volume of pooled standing and fallen trees was 84 m 3 /ha, with a range of 37-146 m 3 /ha. The other noticeable man-made disturbance besides logging was notching of aspens, which has a scatteredly significant influence on the amount of dead trees. In conclusion, the protected old-growth forest was not as a whole in a natural state but showed different degrees of human impact from virtually untouched patches to quite heavily managed patches. The results suggest that the number of manmade stumps may be a relatively quick and easy method of assessing the naturalness of woody biomass structure in the Fennoscandian boreal forests.

peltolieroa (Aporrectodea caliginosa). Kaikki nä-mä esiintyivät myös pelloille perustetuissa koivikoissa.Laboratoriokokeet osoittivat, että lierolajit Aporrectodea caliginosa ja Lumbricus terrestris pystyvät elämään ja lisääntymään myös niiden koealueiden maassa, missä niitä ei luonnossa tavattu. Maaperän ominaisuudet selittivät vain osittain yhteisöjen vä-lillä todettuja eroja. Monien maaperäeläinten, varsinkin lierojen ja änkyrimatojen, leviämiskyky on rajallinen, ja niiden levinneisyys riippuu sattumanvaraisesta kulkeutumisesta ihmisen mukana. Lierojen puuttuminen eräiltä koealoilta selittyy ilmeisesti näiden eristyneisyydellä kulttuuriympäristöstä. Jos kaivautuvat lierolajit (A. caliginosa ja L. terrestris) ovat vakiinnuttaneet populaationsa tietylle paikalle, ne muuttavat maaperän fysikaalis-kemiallisia ominaisuuksia ja vaikuttavat negatiivisesti muiden eläin-ten populaatiohin, mikä myös tuli esiin laboratoriokokeissa. Kaikkiaan voidaan todeta, että maaperän eläinyhteisöjen rakenne on tulosta edafisten tekijöi-den, maankäyttöhistorian, eri lajien dispersiokyvyn ja lajienvälisten vuorovaikutusten monimutkaisesta yhteispelistä.■ Prof. Veikko Huhta, Jyväskylän yliopisto, bio-ja ympäristö-tieteiden laitos; MMM Mika Räty Sähköposti v.huhta@pp.inet.fi t u t k i m u s s e l o s t e i t aT utkimuksen tavoitteena oli verrata eri maaperille istutettujen koivikoiden maaperäeläinyhteisöjä toisaalta keskenään ja toisaalta luontaisesti syntyneisiin lehtimetsiin samoilla leveysasteilla. Yhteensä tutkittiin 9 metsikköä: kolme kuusikoiden avohakkuualoille istutettua koivikkoa, kolme hylätyille pelloille istutettua koivikkoa, ja kolme luontaisesti syntynyttä lehtimetsää (lehtoa). Kasvillisuus ja maaperän fysikaalis-kemialliset ominaisuudet analysoitiin, jotta voitaisiin selittää havaittuja eroja. Neljä laboratoriokoetta järjestettiin kenttähavaintojen pohjalta syntyneiden hypoteesien testaamiseksi.Eläinyhteisöt poikkesivat merkitsevästi toisistaan eri alkuperää olevissa istutuskoivikoissa, samoin kuin näiden ja luontaisesti syntyneiden lehtimetsien välillä, mutta vielä enemmän samasyntyisten metsiköiden eri toistojen välillä. Kokonaisyksilömäärät ja lajirunsaus olivat keskimäärin alimmat entisillä viljelymailla. Erityisen niukasti edustettuina olivat kuoripunkit (Oribatida), jotka ovat tyypillisiä havumetsämaan eläimiä. Myös änkyrimatojen (Enchytraeidae) populaatiot olivat peltokoivikoissa alemmat, mutta lajidiversiteetti oli suurempi kuin kuusimetsämaahan perustetuissa koivikoissa. Jälkimmäisissä vallitsevin laji oli "metsä-änkyri" Cognettia sphagnetorum. Kaikkein suurin ero oli lieroyhteisöissä (Lumbricidae): metsäliero (Dendrobaena octaedra) muodosti yhden lajin yhteisön yhdessä kuusikkoon perustetussa koivikossa, kun taas kahdessa muussa oli lisäksi kolmea Lumbricus-suvun lajia sekä