”Ehdotus ihmistä suhteellistavaksi sanastoksi” käsittelee ja esittelee teoriasuuntausta, joka tunnetaan ”posthumanistisena”, keskittyen erityisesti sen käsitteisiin ja termeihin. Posthumanistinen ajattelu pyrkii käsitteelliseen uudistamiseen, jotta tunnistaisimme paremmin ne suhteellisuudet, joiden varassa ja lomassa ihmisten elämä ja merkitykset muotoutuvat – ja ne historiat, joissa ihminen on muotoutunut erilliseksi. Ehdotamme sanastoa, joka suhteellistaa juuri tätä käsitteellistä, kartesiolaisen humanismin ihmistä. Yhtäältä seuraamme käsitteellisen ajattelun muotoutumista erilaisten kontekstien paineissa, toisaalta pysähdymme tarkastelemaan tiettyjä, työskentelyssämme tärkeitä käsitteitä. Olemme pysähtyneet silloin, kun käsitettä kääntäessä tai käyttäessä tapahtuu jotain kiinnostavaa: englanninkielinen termi ei käänny yksiselitteisesti suomenkieliseksi termiksi; jotain käsitteessä muuttuu; tai ehkä muuttuukin se kokemuskenttä, jonka käsite avaa. Näin kiinnitämme huomion tilanteisiin, joissa ihmisen erityisasemaa haastava ajattelu kehkeytyy.

No abstract

Lähilukeminen liitetään yleensä etenkin 1940-luvulta lähtien vaikuttaneeseen amerikkalaiseen uuskriittiseen kirjallisuudentutkimuksen suuntaukseen. Tämän kytköksen vuoksi lähilukemista kuvataan usein lukemisen tapana, joka pyrkii mahdollisimman kriittiseen ja objektiiviseen kaunokirjallisen tekstin tulkintaan. Uuskritiikkiä kuitenkin edelsi ja niiden rinnalla toimi joukko kirjallisuudentutkijoita ja -opettajia, jotka korostivat tarkan tekstianalyysin lisäksi myös lukemisen ruumiillisia ja poliittisia ulottuvuuksia ja vaikutuksia lukijoihin.Pohdimme tässä katsauksessa lähilukemisen ruumiillisia ja poliittisia ulottuvuuksia sekä lähilukemisen käytäntöjen sovellusmahdollisuuksia kirjallisuudentutkimuksessa ja sen ulkopuolella. Kartoitamme aluksi lähilukemisen vähemmälle huomiolle jäänyttä historiaa, jossa lähilukemista hahmotetaan ennen kaikkea vuorovaikutuksena tekstin ja lukijan välillä. Tämä ”vaihtoehtoinen” historia kulkee I. A. Richardsista ja Virginia Woolfista Louise Rosenblattin kautta feministiseen kertomuksentutkimukseen ja uusformalistisiin näkökulmiin sekä tuoreisiin mielen ruumiillisuudesta ammentaviin teorioihin ja niiden sovelluksiin. Uuskriittinen näkökulma lähilukemiseen on siis vain yksi muiden rinnalla. Lähilukemisen käytäntöihin on aina kuulunut myös sen huomioiminen, että todelliset lukijat ovat ruumiillisia olentoja, jotka lukevat tietyssä materiaalisessa ympäristössä ja tietyssä sosio-kulttuurisessa ja poliittisessa tilanteessa. Katsauksen jälkimmäisessä osassa annamme esimerkkejä tuoreista lähilukemisen sovelluksista: pohdimme, miten lähilukemista on käytetty menetelmänä lääketieteellisessä humanismissa ja ympäristöhumanistisessa tutkimuksessa (medical humanities, environmental humanities), erityisesti kerronnallisessa lääketieteessä sekä posthumanistisessa ja ekokriittisessä tutkimuksessa. Lopuksi hahmottelemme lähilukemisen yhteiskunnallisia mahdollisuuksia.

No abstract

Hayles, N. Katherine, Unthought: The Power of the Cognitive Nonconscious. Chicago: University of Chicago Press, 2017, 272 s.