Ellen Thesleffin Marionetteja-puupiirroksen (1908) hahmojen malleina olleiden 1700-luvun marionettinukkejen löytäminen Museo e Centro di Studi Teatrali Casa di Carlo Goldonista Venetsiasta avasi mahdollisuuden taiteilijan luomisprosessin eri vaiheiden tarkasteluun havainnosta toteutukseen. Tutkimusnäkökulman vaihtaminen teoslähtöiseen tutkimusasenteeseen, jossa huomiota kiinnitetään niin toteutustekniikkaan kuin myös teoksen materiaaleihin, mahdollisti taiteilijan havainnon ja valintojen välisen suhteen tarkastelun. Thesleffin puupiirroslaatalle päätyneiden kolmen marionettihahmon vertaaminen niin Thesleffin nukeista tekemiin luonnoksiin kuin myös värillisiin kohopainovedoksiin toi esiin taideteoksen toteutuksen kolme vaihetta. Museoesineiden äärellä piirretyissä luonnoksissaan Thesleff korosti ääriviivaa. Kaiverrusvaiheessa hän siirsi luonnostensa viivan tarkasti laatalle. Sitä vastoin vedostusvaiheessa taiteilija päätyi käyttämään suurta vapautta värien valinnassa. Marionetteja-puupiirroksen kolmen hahmon yhteys William Shakespearen Othello-näytelmän päähenkilöihin on otaksuttua löyhempi. Sen sijaan marionettihahmot ovat commedia dell’arte -näytelmien keskeisiä henkilöitä ja edustavat aikansa venetsialaisen yhteiskunnan yläluokkaa.

Taiteentuntija Giovanni Morellin (1816–1891) kirja Della Pittura italiana (1897) päätyi psykoanalyytikko Sigmund Freudin (1856–1939) kirjastoon Unien tulkinnan (1899) kirjoitusvaiheessa. Kirjassaan Morelli hyödynsi proosan kirjoittamisen menetelmiä. Hänen esimerkkinsä innoittamana pohdin taiteellistatutkimusta edustavassa artikkelissani taidemaalarin kerronnallisia keinoja ja tietoa, jota tutkimusaiheesta on mahdollista tuottaa yhdistämällä taidemaalarin ja taidehistorioitsijan lähestymistavat. Koska Freud vieraili Morellin kuvaamissa taidekokoelmissa vain lukemalla, lainaan samojen museoiden puutarhoissa puoli vuotta aiemmin maalanneen Ellen Thesleffin (1869–1954) teoksia jäljittääkseni mielikuvia, joita Morellin kirjan lukeminen on saattanut Freudissa synnyttää. Pohdin lisäksi, saiko Freud vaikutteita Morellilta, kuten hän kertoi esseessään ”Michelangelon Mooses” (1914), sekä miten vaikutteet näkyivät Freudin varhaisissa julkaisuissa. Ehdotan lopuksi luovan kirjoituksen katkelmia aineistoksi taiteilijan teosta edeltävien mielikuvien tutkimiseen, korjaan taidehistorian alalle syntyneen väärinkäsityksen erottelemalla freudilaisen lipsahduksen sairauden oireesta ja osoitan Freudin erottaneen Mooses-veistoksesta kirjoittaessaan empiirisen havainnoinnin psykologisesta havainnoinnista. Morellin ja Freudin tarkastelutapojen leikkauspiste tarjoaa teoreettisen lähtökohdan tarkastella tutkivan taiteilijan syntyvän teoksensa äärellä harjoittamaa empiiristä havainnointia ja siitä seuraavan kokemuksen tulkintaa.