Meneillään oleva aikakausi on muuttamassa maapalloa yhä elinkelvottomammaksi. Ympäristöongelmat odottavat ratkaisua, jotta pahimmilta uhkakuvilta voidaan välttyä. Muutosvaatimus kohdistuu sekä yhteiskunnan rakenteisiin että yksilön kulutustottumuksiin. Avaan artikkelissani kulutuskäytäntöjen ongelmallisuutta aikalaiskriittisellä otteella, joka on sekä tapa kirjoittaa että näkökulma nykyisyyteen. Nykyisyyden ymmärtäminen on tarpeen, jotta tulevaisuutta voidaan muuttaa.Yksinkertaisimpia tapoja ehkäistä ilmastonmuutoksen vaikutuksia yksilötasolla on siirtyä lihaproteiinien kuluttamisesta kasvisproteiineihin. Erityisesti miehillä on kuitenkin vähemmän valmiutta vähentää lihaproteiinien käyttöä kuin naisilla. Lihaproteiinien erityisyyttä korostavat ajattelutavat ovat yhteydessä länsimaisen ajattelun traditioihin, joissa korostuvat ihmiskeskeisyys ja luonnon ja ihmiskunnan välinen kahtiajako.Ekologisesti yhä kestävämmän tulevaisuuden tavoittelu edellyttää muutoksia kasvatustieteessä. Monitieteinen perspektiivi auttaa maailman tarkastelemisessa marginalisoitujen ihmisten näkökulmasta käsin. Näkökulman avartaminen tarjoaa uudenlaisia käsitteitä, joiden varassa voidaan synnyttää ekologisesti kestävämpään maailmaan suuntaavaa kasvatustiedettä.Havaitsemalla maapallon monilajiset ja hauraat vuorovaikutusketjut voidaan ymmärtää, että elämän ylläpitäminen vaatii kanssaeläjien hyvinvoinnin huomioon ottamisen. Monilajisessa empatiassa yhdistyvät tieto monilajisen maailman tärkeydestä ja tunne siitä, että elämän säilyttäminen maapallolla edellyttää epäitsekästä käytöstä.

Sikiöseulonnoista lähtien kehot ovat osana yhteiskunnallisia tunnistusteknologioita, joissa kehoja verrataan asetettuihin normeihin. Kehon toimintakyky määrittelee osaltaan yksilön oikeuksia ja mahdollisuuksia ottaa osaa normaaliksi koettuun elämänkulkuun. Diagnosointi säätelee sitä, minkälaiseen tukeen keho on oikeutettu elämänlaadun ylläpitämiseksi ja kohentamiseksi. Ajatus normaaliudesta muodostuu ongelmalliseksi silloin, kun määritellään jotain normaaliksi, sillä se edellyttää jonkin toisen määrittelemistä patologiseksi (Warner 2000, 60). Yksilöllisiksi tunnistamisiksi mielletyt toimintaperiaatteet sisältävät aina yhteiskunnallista vallan käyttöä, minkä vuoksi ruumiillisuus on poliittista (Campbell ja Oliver 1998, 104). Kehojen moninaisuus on luonnollista, mutta uusliberalistinen kehopolitiikka määrittelee sitä, minkälainen kehollisuus nähdään tavoittelemisen arvoisena ja kuinka hyödykemarkkinoilta voi etsiä parannusta kehon toimintakyvylle.Kehollisuuden normiksi asetetaan toimiva ja oppiva keho, joka kehittyy suotuisasti sekä lunastaa asemansa työ-ja koulutusmarkkinoilta. Keskimääräinen keho takaa mahdollisuuden hankkia samankaltainen elämän-tyyli kuin naapurillakin on. Uusliberalistinen ideologia on onnistunut hämärtämään rajaa talouden ja kulttuurin välillä muodostaen maailmaa, jossa kulutuskeskeinen hetero-ja homonormatiivinen elämäntapa on normalisoitu. Alkujaan gay pride -kulkueiden kaupallistumista vastustanut gay shame -aktivismi nykyään tuo näkyväksi useilla elämän osa-alueilla uusliberalistisen ideologian assimiloivia käytäntöjä. Gay shame -toiminnan tavoitteena on kyseenalaistaa ihmisten kehollisuutta yhä voimakkaammin määrittelevä uusliberalistinen politiikka. (Weiss 2008.) Elämänlaadusta nyky-yhteiskunnassa puhuttaessa korostuu se, millä tavoin kohdellaan toisenlaisia kehoja, jotka eivät täytä normaaliudelle asetettuja kriteerejä. Vaikka kyse on biologisesta vartalosta, kehon toimintakyvyn määrittelyt sisältävät lukuisia poliittisia, taloudellisia, kulttuurisia ja sosiaalisia valtakamppailuja. Kaikki poikkeavat kehot eivät välttämättä kaipaa parannusta vaan avarakatseisempaa yhteiskuntaa.Tämän tekstin tavoitteena on avata keskustelua siitä, millä tavoin kehollisuutta normitetaan taloudellisissa, poliittisissa ja lääketieteellisissä käytännöissä. Kyse on yhä kokonaisvaltaisemmasta uusliberalistisesta yhteiskuntapolitiikasta, jossa hekumoidaan yritysten tuottamasta julkisesta hyvästä (Weiss 2008, 97). Henkilökohtainen on aina poliittista, minkä

Nykyisenlaisen kulutuskulttuurin seuraus on vääjäämätön ekologinen rapautuminen. Ihmisten halu kuluttaa ja toteuttaa itseään pitää yllä kehityskulkua. Kriittisen pedagogiikan monitieteisestä teoriaperinteestä käsin tarkastelen kuluttavaa haluamista, joka osaltaan pitää yllä patologista kulutuskäyttäytymistä. Jotta ymmärrämme toimintaamme nykyistä paremmin, on ensin tutkailtava sitä, mitä haluaminen pitää sisällään. On hankala rajata keinotekoisia muualta omaksuttuja haluja ja luonnollisia haluja, koska elämässä koettu on sidoksissa ympäristöön ja kehoon. Halut kasvavat arkisissa kohtaamisissa, kun opimme, mitä muut haluavat tavoitella. Halut ilmentävät inhimillisen olemisen henkilökohtaisuutta ja intersubjektiivisuutta. Henkilökohtainen keho haluaa kokea olevansa turvassa ja yhteydessä toisiin. Kulutushalujen toteuttaminen ja ylläpitäminen rapauttavat ekologisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti globaalisti. Kasvatustieteen haaste on löytää välineitä muodostaa nykyistä kestävämpää haluamista. Oudoksuva kasvatus luo edellytyksiä nähdä normaaliksi koettu kulutuskulttuuri tuoreessa valossa.