The supply for domestic beef has been decreasing sharply since Finland joined the European Union (EU) because profitability of beef production has been low. The goal of this study is to search for optimal beef management practices that increase returns on beef production in Finland. Numerical dynamic programming (DP) is used to simultaneously optimise feeding and timing of slaughtering. The DP-algorithm is solved under alternative subsidy, output price, and silage price scenarios. At 1998 prices and subsidies, the optimal carcass weight is estimated above 250 kg. The European Agenda 2000 reform is predicted to decrease the optimal carcass weight to 200 kg, which is 50 kg lower than under the 1998 prices and subsidies. This reform will increase farmer returns significantly and its income effect depends crucially on the price of silage. The results indicate also that the reform will result in adjustment of feeding. Particularly, farmers having high silage production costs will substitute feed concentrates for roughage in the diet. A farmer is entitled to a premium subsidy of FIM 200 (e33.63), provided that the carcass weight of a culled animal exceeds 270 kg. But when the Agenda 2000 reform is fully implemented, this premium subsidy is not large enough to supply carcasses heavier than 270 kg. The results suggest that carcass weights of at least 270 kg would require a premium subsidy of FIM 400-800 (e67-134). Rearing heavy animals will significantly increase production costs and, therefore, most of the subsidy will be taken away from the farm in terms of increased costs.;

In the long term, productivity and especially productivity growth are necessary conditions for the survival of farms and the food industry in Finland. The natural handicap and small farm size are challenges, but farmers are further challenged by the decoupling of supports and their transformation into direct income payments. Additionally, farmers' actions are limited by some institutional settings that substantially reduce incentives to improve productivity. Technical progress was found to drive the increase in productivity on grain farms in Finland. The scale had only a moderate effect and for the whole study period ) the effect was close to zero. Total factor productivity (TFP) increased, depending on the model, by 0.6-1.7% per year. The results demonstrated that the increase in productivity was hindered by the policy changes introduced in 1995. The cumulative increase in TFP over the study period was at the same level as the measured yearly changes in TFP. The results highlight the nature of grain farming in Finland as well as the challenges in simultaneously taking into account the general trend and yearly variation in TFP.

ei saatavilla

ei saatavilla

Tuottavuus määritellään siksi tuotannon määrän muutokseksi, jota ei voida selittää panosten käyttömäärässä tapahtuneella muutoksella. Maatalouden tuottavuuskehitystä pidetään yhtenä tärkeimmistä maatalouspolitiikan tavoitteista (Valtioneuvoston maatalouspoliittinen selonteko). Yksittäiselle viljanviljelijälle tuottavuuden tasolla ei enää ole niin suurta merkitystä kuin aikaisemmin, sillä viljatilojen liikevaihdosta alle puolet tulee tuotteiden myyntituotoista. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kannattavuuskirjanpidon viljatilojen tuottavuuskehitys vuosina 1976 - 2003. Tällä ajanjaksolla voimakkain toimintaympäristön muutos oli Suomen liittyminen EU:hun vuoden 1995 alussa. Ennen EU:ta viljatilojen saama tuki sisältyi pääasiassa tuotteiden hintoihin (hintatuki). EU-aikana tuotantoa on tuettu pääasiassa pinta-alaperusteisin tuin. Viljelijän näkökulmasta keskeisin muutos oli panosten rajatuoton olennainen heikkeneminen. Pinta-alaperusteiset tuet ja niihin liittyvät ehdot eivät puolestaan vaikuta hehtaarikohtaiseen panosten käyttöön ja siten tuottavuuteen muutoin kuin joidenkin reunaehtojen kautta. Tutkimuksen tärkein tavoite oli selvittää viljatilojen tuottavuuskehitys ja siinä ajan myötä tapahtuneet muutokset. Toisena tavoitteena oli selvittää, onko tuottavuuskehityksessä ollut eroja erikokoisilla tiloilla tai eri tukialueilla. Vuonna 2003 viljatilojen tuottavuuden taso oli 9,7 % korkeampi kuin vuonna 1977. Tekninen kehitys, jota tarkasteltiin tuotantofunktion neutraalina siirtymänä ajan suhteen, havaittiin tilastollisesti merkitseväksi. Kun 9,7 %:n tuottavuuskehitystä tarkastellaan 26 vuoden aikaperspektiivissä, voidaan todeta, että tuottavuuskehitys on ollut keskimäärin 0,36 % vuodessa. Viljatiloilla havaittava tuottavuuden vuotuinen vaihtelu on suurta. Pitkälti sääolosuhteista johtuva satotason vuotuinen vaihtelu aiheutti tarkasteluajanjaksona itseisarvoltaan keskimäärin 12 % vuotuisen vaihtelun viljatilojen tuottavuuden tasoon. Tulokset osoittavat, ettei suomalaisten viljatilojen tuottavuuskehitystä voi selvittää harhattomasti kovin lyhyellä aikasarjalla. Nyt käytettävissä olevan aikasarjan perusteella näyttää siltä, että viljatilojen tuottavuuskehitys on EU jäsenyyden aikana pysähtynyt. Tuottavuuskehityksen pysähtymistä ei voida kuitenkaan katsoa johtuneen pelkästään taloudellisessa toimintaympäristössä tapahtuneista muutoksista, sillä viljatilojen tuottavuuskehityksessä on havaittavissa hitaita jaksoja aikaisemminkin. Tukialueittain tarkasteltuna viljatilojen tuottavuuskehitys on ollut lähes identtistä. Tämä havainto pätee sekä EU-jäsenyyden aikana että ennen sitä. Tuloksen perusteella ei voida katsoa, että tukijärjestelmä olisi antanut erilaisia kannusteita tuottavuuden kehittämiseen eri tukialueilla. Kokoluokittain tarkasteltuna tekninen kehitys on ollut tilastollisesti merkitsevästi erilaista erikokoisilla tiloilla ja tästä johtuen tuottavuuskehityskin on myös eroja. Tuottavuuskehitys on ollut suurilla tiloilla nopeampaa kuin pienillä tiloilla.