No abstract

No abstract

Autonomy – or rational self-control – is not only fashionable as an educational ideal, but also in present-day economics, ethics, and society in general. However, the concept of traditional autonomy is problematic because it privileges humans and treats the rest of nature primarily as resources fit only for human exploitation. This anthropocentrism has led human beings to see themselves as superior to nature and separate. Ecosocial autonomy is an attempt to redress the balance, by contextualising autonomy so it incorporates the idea of self-control, while taking into account the impact of humankind on our surrounding ecosystems. Our formulation of ecosocial autonomy is an extension of relational autonomy – based mainly on ecological, ecosocial, and ecofeminist ideas. Ecosocial autonomy is thus contextualized within a multispecies society which includes our interdependencies with other living creatures. Whereas the individualist idea of autonomy suggests a human being owes nothing to society, ecosocial autonomy acknowledges the need to cultivate aspects of self-sufficiency that combine reason, emotional maturity, and will. A competitive society presupposes individual autonomy and the need to defend oneself. Ecosocial autonomy advocates a form of social interaction that diverts the human energy misspent on individual competition to mutually beneficial collaboration.

Muotoilemme tässä artikkelissa teoreettisia lähtökohtia, periaatteita ja tavoitteita ekososiaaliselle kasvatukselle. Ekososiaalisen kasvatuksen teoretisointi antroposeenin ajan kontekstissa ei ole yksiselitteistä, sillä antroposeeni käsitteenä näyttäytyy ristiriitaisena. Ihmisen olisi kyettävä näkemään kirkkaasti oman toimintansa vaikutukset ympärillään olevaan maailmaan mutta samaan aikaan ja yhtä kirkkaasti myös muun elämän olemassaolon oikeutus ja toimijuus. Antroposeenin ajan voikin katsoa luoneen tarvetta ihmisen ja muun elämän välisen vuorovaikutuksen tarkemmalle ymmärtämiselle, ja siksi tarkastelumme keskiössä on monilajinen näkökulma. Lähtökohtanamme on ekososiaalinen ajattelu eli maailmantulkinta, joka korostaa ekologisen ja sosiaalisen todellisuuden olemuksellista yhteenkietoutuneisuutta. Perustamme ekososiaalisen kasvatuksen luonnoksemme erityisesti ekososialisaatio- ja ekoindividuaatioprosessien tunnistamiselle ja näitä kuvaavien teorioiden yhdistämiselle. Näiden kautta muotoilemme viisi teesiä määrittelemään ekososiaalisen kasvatuksen tavoitteita. Ekososiaalinen kasvatus on luonteeltaan ihmisen kokonaisvaltaista maailmassa olemista uudistavaa. Kognitiivisten tavoitteiden lisäksi muun muassa aistisuudella ja empatialla on merkittävä rooli ihmisenä kasvussa. Lopuksi esitämme, miten ekososiaalinen kasvatus voisi tukea monilajisen näkökulman juurruttamista kasvatuksen käytäntöihin.

Aleksi Paavilaisen artikkeli Sosialisaatio ja varhaiskasvatus kapitaloseenin aikakaudella – Ekososiaalisen kasvatusteorian ekofeministinen kritiikki sisältää tärkeitä huomioita mutta myös huomattavia ongelmia. Ekososiaalisen kasvatusteorian edustajiksi nimettyinä tutkijoina oikaisemme tässä vastineessamme joitakin artikkelin merkittävimpiä virheitä. Puolustamme ekososiaalista kasvatusta moninaisena tutkimusalana, johon liittyy Paavilaisen edustaman ekofeminismin lisäksi myös muita perspektiivejä. Teorian, joka soveltaa kaikkien elollisten olentojen välistä sosiaalista vuorovaikutusta kasvatukseen, on oltava rakenteeltaan huokoinen, täydentyvä ja moninaisuutta kunnioittava. Ekologian ja sosiaalisen käsitteet sisältävä ekososiaalinen kasvatusteoria ei viittaa Paavilaisen kuvaamalla tavalla erityisesti itsekasvatukseen tai yksilöiden sivistämiseen. Ekososiaalisuuden käsite viittaa pyrkimykseen ratkaista toisiinsa kietoutuvia ekologisia ja sosiaalisia ongelmia, joiden taustalla kapitalisminkin voidaan nähdä vaikuttavan. Paavilaisen valitsema käsite kapitaloseeni viittaa ihmisten välisiin suhteisiin, minkä näemme ekososiaalisen kasvatusteorian kannalta rajallisena. Sukupuolinäkökulmat ja risteävien eriarvoisuuksien tunnistaminen ovat tärkeitä ekososiaalisia kysymyksiä, mutta keskittyminen vain ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ei huomioi riittävästi muunlajisten eliöiden toimijuutta sekä niiden ja ihmisten yhteenkietoutuneisuutta.