Drawing on critical literature on the neoliberal practices of event and place branding, the article addresses the interplay of mediascapes and cityscapes in the making of the South African football spectacle in 2010. In analysing the world’s biggest football mega-event, orchestrated by FIFA (Fédération Internationale de Football Association) in collaboration with the South African hosts and mainly multinational sponsors, the article first addresses the manifestations of branding in the built environment, from flamboyant stadium architecture to transport and media technological infrastructures. Next, it scrutinizes people’s expected and actual acts and roles in the urban stages of the tournament. Ordinary South Africans were exhorted to co-create the tournament brand in the role of wildly celebrating ideal fans. As the flipside to and prerequisite for the emotionally captivating images circulated in the global mass media, the event-led enclaves of the tournament in the urban space were actually cleansed of people, symbols and actions that threatened the harmonious place brand.

Berliinin vuoden 1936 olympialaiset olivat aikansa massiivisin ja järjestelyiltään erityisen tarkasti harkittu propagandanäytös, jossa esiteltiin ”uutta uljasta Saksaa” urheilua seuraavalle kansainväliselle yleisölle. Yhtäaikaisena tavoitteena oli Saksan kansalaisten ”spirituaalinen mobilisaatio” natsihallinnon hegemonian lujittamiseksi. Analyysimme ytimessä on yhdistetyn propagandan käsite. Arnd Krüger viittaa käsitteellään samanaikaisesti valtion sisä- ja ulkopuolelle suuntautuvaan mediavälitteiseen kokemusten muokkaamiseen ja kielteisten mielikuvien häivyttämiseen myönteisten mielikuvien tieltä.Lähestymme mediateollisuutta ja sen roolia Berliinin olympialaisten kokemuksellisessa tuotannossa kolmesta toisiinsa limittyvästä näkökulmasta. Ensiksikin havainnoimme sitä, millä tavoin media- ja kaupunkitila linkittyivät yhteen olympialaisten organisoinnissa ja esillepanossa. Ennen olympialaisia kaupunkitiloja ehostettiin ja siivottiin rotuopin ja -sorron merkeistä. Propagandististen kaupunkitilojen tuottamiseen osallistettiin aktiivisesti myös paikallisia ihmisiä. Toiseksi kiinnitämme huomiota mediateknologioiden eli lehdistön, radion ja television rooliin megatapahtuman tarinallistamisessa ja intensiivisen kisatunnelman kohottamisessa. Goebbels kuvaili lehdistöä ”suureksi näppäimistöksi, jota hallitus voi soittaa”. Natsipropagandan viestintäteknologioista radio oli erityisen keskeisessä asemassa. Olympialaisten aikana kisojen pääväylän, olympiastadionille johtavan Via Triumphaliksen varrelle sijoitettiin kaiuttimia, joiden kautta olympialaisten tapahtumat levisivät lähiympäristöön ja kokosivat ihmisiä yhteisen kokemuksen äärelle.Kolmanneksi analysoimme Leni Riefenstahlin Olympia-elokuvan tuotantoprosessia, dramaturgisia ratkaisuja ja vastaanottoa. Elokuvassa, jota natsivaltio avokätisesti rahoitti, pyrkimyksenä oli ikuistaa täydelliseksi hiottuja otoksia urheilijoiden kehollisesta kauneudesta, liikkeen estetiikasta ja haltioituneista yleisömassoista. Päätelmissä summaamme mediavälitteistä kokemusten muokkaamista valtiopropagandan kulta-aikana, jolloin urheilusta ja sen megatapahtumista oli tullut koko kansan viihdettä. Berliinin olympialaiset rikkoivat katsojamääräennätyksiä niin tapahtumapaikoilla kuin radion ääressä, ja näin voimistivat natsien valta-asemaa etenkin Saksassa.Nazis advocating friendship between nations – The logics of propaganda in the 1936 Berlin OlympicsAimed at displaying the “brave new Germany” to the attending international sporting community and media audiences in the rest of the world, the 1936 Berlin Olympics constituted an unprecedentedly massive propaganda show, planned and organised with the greatest care. Domestically, a simultaneous goal was the “spiritual mobilisation” of the German people to consolidate the Nazi regime’s hegemony over them. In this article, we apply Arnd Krüger’s concept of concerted propaganda to denote the media-driven shaping of experiences and effacement of unfavourable associations to leverage positive images of the Nazi Germany at domestic and international scales.In particular, we inquire into the media industry’s roles in the production of experiences in the Berlin Olympics from three overlapping perspectives. First, we observe the ways in which cityscapes and mediascapes were entangled in the organising and staging of the 1936 Olympics. In the run-up to the Games, public spaces across Berlin were decorated and scrubbed of the signs of racist Nazi ideology and oppression. The intra-urban propaganda also included encouraging local people to actively participate in the production of a veneer of hospitality. Second, we pay heed to press-, radio- and television-associated technologies in the propagandist narrativization and atmospheric intensification that occurred around the Olympic mega-event. According to Joseph Goebbels, the press is “a great keyboard which the government can play.” Meanwhile, radio was a central instrument in the Nazi’s Olympic propaganda. Along Berlin’s major arterial road during the Olympics, the so-called Via Triumphalis, loudspeakers were perched on lampposts, ensuring that people outside the main venues were also kept abreast of and emotionally captivated by ongoing Olympic events.Third, we analyse the production process, dramaturgic choices, and reception of Leni Riefenstahl’s artistic propaganda documentary Olympia, premiered a year and a half after the Berlin Olympics. Generously sponsored by the Nazi state, Olympia sought to perpetuate perfected shots on the athletes’ bodily beauty, kinetic aesthetics and enthralled spectator masses. In conclusion, we discuss the characteristics of the media-driven production of experiences during the heyday of state propaganda, in a historic context in which sporting mega-events had achieved a status as widely popular entertainment. The Berlin Olympics broke previous spectator and radio-listener records, and strengthened the Nazis’ ideological sway over people in Germany, in particular.

Artikkelissa vertailemme Berliinin olympialaisia (1936) ja Saksan jalkapallon MM-kisoja (2006) Guy Debordin ajatuksia soveltaen keskitetyn (media) spektaakkelin erilaisina ja eri aikakausiin sijoittuvina muotoina. Lähestymme ensin mainittua propagandan, jälkimmäistä brändin käsitteen avulla. Tarkastelemme ihmisten toimintaa kaupunkitilassa urheiluspektaakkelien tuottamiseen kytkeytyvien poliittisten ja taloudellisten valtaintressien kautta. Kohdistamme huomiomme erityisesti propaganda- ja brändikoneistojen tapoihin suostutella kaupungeissa liikkuvia ihmisiä odotetun yleisöyden ja esiintyjyyden ideaalirooleihin suunnitelmallisesti organisoidun ja tunteisiin vetoavan urbaanin ympäristön tuottamisen avulla. Esimerkkitapauksemme ovat historiallisesti merkittäviä hetkiä kehityksessä, jossa joukkoviestintä on ohjannut urheilutapahtumien organisointia, esillepanoa ja niihin liittyvää ihmisten tilallista ja affektiivista (joukko)liikuttamista. Argumenttimme perustuvat tutkimuskirjallisuuteen, dokumentaarisiin elokuviin ja havaintoihin Saksan jalkapallon MM-kisojen kisakaupungeista.

Robert Arpo Fanit tekstien ja tulkintojen verkostoissa Irma Hirsjärvi: Faniuden siirtymiä. Suomalaisen Science Fiction -fandomin verkostot Markku Lehtimäki Sekoitettuja satuja Karin Kukkonen: Storytelling Beyond Postmodernism. Fables and the Fairy Tale. Sami Kolamo Jalkapallokirjoitus työväenluokan ja maskuliinisen tyylin tekohengityksenä Marianne Roivas: Jalkapalloa kirjoittamassa. Jalkapallon merkityksiä uudessa englantilaisessa jalkapallokirjoituksessa Kukku Melkas Suomalaista kirjallisuutta uusissa kehyksissä Riikka Rossi: Särkyvä arki. Naturalismin juuret suomalaisessa kirjallisuudessa Aino Mäkikalli 1700-luvun kirjallisuuden ja historian kehässä Teemu Ikonen: 1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia eli Don Quijoten perilliset Risto Turunen Poeta Laureatuksen puolustus Martti Häikiö: V. A. Koskenniemi. Suomalainen klassikko. 1 & 2.

Jalkapallon megatähdet ovat rakentaneet viime vuosina henkilöbrändiään pelikentällä niin tuuletustyylien, kampausten ja tatuointien kuin pelipaidan alle aluspaitaan kirjoitettujen tekstienkin avulla. Tätä jalkapalloilijan tähtikuvaan uusia sävyjä kiinnittävää toimintaa kutsutaan artikkelissa kameratietoiseksi performatiivisuudeksi. Kameratietoisessa performatiivisuudessa minuutta markkinoidaan aiempaa voimakkaammin ruumiin keskeltä. Jalkapallotähteyden muutosta kontekstualisoidaan artikkelissa historiallisesti keskittymällä ensisijaisesti toisen maailmansodan jälkeisiin brittiläisiin futistähtiin. Johdantotehtyään avausosuman manchesterin paikallisderbyssä 23.10.2011 italialainen jalkapalloilija mario Balotelli riisui pelipaitansa paljastaakseen sinisen aluspaitansa, johon oli kirjoitettu sanat "Why always me?" kuvat Balotellin paitaperformanssista levisivät nopeasti internetissä ja olivat seuraavana päivänä otsikoissa ympäri maailman. italian maajoukkuehyökkääjä Balotelli siirtyi elokuussa 2010 inter milanista englannin valioliigassa pelaavan manchester Cityn tähtisikermään. 1 pelikentän ulkopuolisten tempaustensa vuoksi mediassa "kohupelaajaksi" ja "ongelmanuoreksi" nimetystä Balotellista tuli Britteinsaarilla sensaatiojournalistien yksi seuratuimmista kohteista. ennen paitaperformanssia Balotelli oli muun muassa heitellyt tikkoja kohti manchester Cityn junioripelaajia, kuljettanut suurta setelinippua näkyvästi autonsa 1 Mario Balotelli pelaa tätä nykyä AC Milanissa.