Tässä artikkelissa tutkittiin sitä, miten uskonnollisesti sitoutumattoman yleiskustantajan julkaisemassa Markku Karpion Tie auki taivasta myöten -nuortenromaanissa (2001) kristillistä fundamentalismia esitetään suhteessa jälkisekulaariin yhteiskuntaan. Tällöin keskiöön nousee toiseuden problematiikka, jossa fokusoiduttiin erityisesti sukupuolen ja seksuaalisuuden esittämiseen.  Karpion romaania analysoitiin narratologisvaikutteisella lähiluvun menetelmällä. Narratologisesta analyysista edettiin tekstin kokonaistulkintaan, jossa teksti asetettiin valittuihin konteksteihin. Karpion teos kontekstualisoitiin paitsi suomalaiseen ja suomenkieliseen nuortenkirjallisuuden traditioon, myös suomalaiseen jälkisekulaariin yhteiskuntaan. Tulkinnassa päädyttiin siihen, että romaanin sisäistekijä toiseuttaa fundamentalistisen uskonyhteisön ja sitä kautta ylipäätään institutionaalisen kristinuskon. Uskonyhteisön esittäminen stereotyyppisesti naisvihan, homofobian ja hengellisen väkivallan tyyssijana kertoo paljon siitä, millaisena jälkisekulaari yhteiskunta haluaa nähdä itsensä: tasa-arvoisena, yhdenvertaisena ja suvaitsevaisena.  Tällöin näistä arvoista radikaalisti poikkeavat ajattelu- ja uskomistavat on helpompi sysätä jonkin toisen harteille kuin kohdata itsessään.   Romaani jää kiinni toiseuttamiseen, vaikka sillä olisi mahdollisuus myös toiseuden tunnustamiseen, joka voisi mahdollistaa kohtaamisen ja vuoropuhelun esittämisen maailman ja uskonyhteisön välillä. Tarvitaankin yhtäältä aiempaa moninaisempia representaatioita uskonnoista realistisen nuortenkirjallisuuden kontekstissa ja toisaalta kriittistä lukutaitoa, jolla analysoida ja tulkita uskonnollisia ja uskonnollisaiheisia nuortenkirjoja.

Tässä artikkelissa tutkitaan kriittisen diskurssianalyysin menetelmällä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2018) ja Ohjeen varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen toteuttamisesta ja uskonnollisista tilaisuuksista varhaiskasvatuksessa (2018) katsomuskasvatuspuhetta. Tutkimuskysymyksinä ovat, millaisia diskursseja kyseisistä asiakirjateksteistä on tuotettavissa, miten niitä tuotetaan ja millaiseen käytännön varhaiskasvatukseen ne ohjaavat. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa on paitsi varhaiskasvatustiede ja katsomusaineiden didaktiikka, myös uskontotiede ja siinä erityisesti Tairan kehittämä notkean uskonnon teoria. Päätutkimustulos on, että varhaiskasvatuksen asiakirjaohjaus tuottaa yhä katsomuskasvatusta, joka piiloisesti suosii yhtä uskonnollista traditiota, nimittäin yleensä kristinuskoa ja erityisesti luterilaisuutta. Artikkelissa esitellään useita kehittämisehdotuksia, jotta niin varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen asiakirjaohjaus kuin sen käytännön toteutuskin voivat muuttua inklusiivisemmaksi, yhdenvertaisemmaksi ja moninaisuutta edistävämmäksi. Abstract In this article, the method of critical discourse analysis is used to examine discourses on worldview education in the National Core Curriculum for Early Childhood Education and Care (2018) and the “Instructions for Implementation of Worldview Education and Religious Ceremonies in Early Childhood Education and Care” (2018) by the Finnish National Agency for Education. The research questions are: what kind of discourses can be produced within the documents, how the discourses are produced, and what kind of practice in ECEC the discourses direct to. The theoretical context in the study is not only educational sciences and the didactics of religious and worldview education, but also the study of religions and in particular the theory of so called liquid religion developed by Taira.   The main result of the study is that the steering documents in ECEC still produce worldview education that favors one religious tradition, namely Christianity in general and Lutheranism in particular. The article presents several development proposals so that both the steering documents and their practical implementation in ECEC can become more inclusive, more equal and more open to diversity in the future.   Key words: early childhood education and care, worldview education, curriculum, critical discourse analysis

A R T I K K E L I T Kirjallisuudentutkimuksen esteettis-formalistinen paradigma on tunnetusti opettanut tutkijat suhtautumaan suurella varauksella kirjailijoiden kannanottoihin omista teoksistaan. Silti lainaukset hätkähdyttävät: kirjailija Graham Greene kyseenalaistaa koko (roomalais)katolisen 1 romaanin (Catholic novel) lajikategorian, kun taas kirjallisuudentutkija J.C. Whitehouse nimeää kyseisen romaanin alalajin tyypillisimmäksi edustajaksi juuri Greenen. Lausunnot voisi sivuuttaa kuriositeetteina, elleivät ne olisi osa laajempaa, itse asiassa jo 1800luvulla alkanutta keskustelua. 2 On esim. kysytty, onko katolisen romaanin laji historiallisesti ja teoreettisesti mielekäs. Ajoittain katolinen romaani on jäänyt keskustelussa pelkäksi abstraktiksi käsitteeksi, jolla ei ole näyttänyt olevan paikkaa käytännön kirjallisuudentutkimuksessa.Toisaalta välillä havaintoja katolisesta romaanista on tehty taajaan. Ne ovat vaihdelleet epätarkoista kuvauksista preskriptiivisiin "totuuksiin" niin paljon, että on pakko parahtaa: mistä oikein puhumme, kun puhumme katolisesta romaanista? Monen tutkijan vastaus varsinkin 1900-luvun loppupuolella on ollut, että emme mistään eikä meidän tarvitsekaan, sillä koko kategoria on kirjallisuustieteellisesti aikansa elänyt (esim. Lodge 1986, 35-37; Whitehouse 1999, 13). Näkemykseni mukaan katolisen romaanin lajikategoriaan kriittisesti suhtautuva asenne kumpuaa osittain postmodernismin ja jälkistrukturalismin epäluulosta kristinuskoa ja sen suurta kertomusta kohtaan. Jos Sana ja Totuus yritetään purkaa, on ymmärrettävää, että Kristus-uskoa esittävä katolinen romaanikategoria ei ole tavoiteltava. Lisäksi romaanilaji jo itsessään on historiallisesti osa länsimaiden sekularisaatioprosessia. Uskonnon aseman heikentyessä kirjallisuus on ominut sen monia ideologisia tehtäviä. Näin ollen katolisen romaanin laji on jo lähtökohdiltaan ristiriitainen. Esimerkiksi sopii sen ja klassisen realistisen romaanin suhde. Kumpikin pyrkii esittämään todellisuuden mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja autenttisesti, mutta molemmat käsittävät todellisuuden omalla tavallaan: klassinen realismi sulkeistaa kaiken yliluonnollisen, kun Kumoan käsitteen "katolinen kirjailija". Kardinaali Newman --kiisti "katolisen" kirjallisuuden olemassaolon. Hän tunnusti vain sen mahdollisuuden, että tekstin uskonnollinen ulottuvuus voi ylittää sen kirjallisen ulottuvuuden. Hän kirjoitti, että kirjojen pitäisi käsitellä ensisijaisesti "langenneen ihmisen traagista kohtaloa". Olen samaa mieltä. "Inhimillinen tekijä" kiinnostaa minua, ei apologetiikka. -Graham Greene. (Allain 1983, 160; suom. SI.) Susanna Itäkare Pala taivasta, pala maata -Englantilainen katolinen romaani 1900-luvullaGreene luultavasti tulee englantilaisista kirjailijoista lähimmäksi sitä, mitä monet lukijat ja tutkijat pitävät tyypillisenä -ja mahdollisesti ainoana -katolisen romaanikirjailijan lajina (Whitehouse 1999, 27; suom. SI).

Opiskelijat, joilla on aikaisempaa varhaiskasvatuksen alan työkokemusta, ovat olleet viime vuosina kasvava joukko varhaiskasvatuksen yliopistokoulutuksessa. Aikaisempi tutkimus on antanut viitteitä, että kyseisen opiskelijaryhmän odotukset opiskelulta ja toiminta opettajankoulutuksen kannalta keskeisissä opetusharjoitteluissa voivat poiketa opiskelijoista, jotka edustavat traditionaalista yliopisto-opiskelijan normia. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin aikaisempaa varhaiskasvatuksen alan työkokemusta omaavien varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden tuottamia diskursiivisia subjektipositioita opetusharjoittelun kontekstissa. Haastatteluaineisto (n = 12, haastatteluiden kesto 10 h 13 min) analysoitiin kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Tuloksissa tuotettiin kuusi subjektipositiota: oppimiseen orientoitunut opiskelija, työkokemusasiantuntija, mentorin kollega, konkari kaapissa, mentorin tai yliopiston kriitikko ja noviisiopettajaopiskelija. Lisäksi tutkimuksessa tuotettiin subjektipositioiden synteesinä ideaaliopiskelijan diskurssi. Ideaaliopiskelijan diskurssi on ristiriitaisten ominaisuuksiensa vuoksi saavuttamattomissa, ja se haastaa aikaisempaa traditionaalista yliopisto-opiskelijan ideaalia. Tulosten perusteella esitetään ehdotuksia varhaiskasvatuksen opetusharjoittelun kehittämiseen ja monenlaisista taustoista tulevien opiskelijoiden kohtaamiseen.