An ensiling experiment was conducted to assess the possibility for increasing the selenium content in grass silage by using a selenium-enriched silage additive, and to determine possible changes in the form of selenium during ensiling. Prewilted and precision-chopped silage was prepared from the second cut of timothy -meadow fescue sward in southern Finland. The additive treatments (6 g kg -1) were: control without additive, water containing 50 mg sodium selenate kg -1, and formic acid-based additive containing 10, 50 or 500 mg sodium selenate kg -1. The selenium content of the control silage was low (0.069 mg kg -1 dry matter) whereas the selenium content of the other silages was in line with the dose level of selenium delivered in the additive. The added selenate was detected only as selenate in the silages. Addition of sodium selenate to silage additive provided a controlled way to add selenium to the diet of forage-fed animals.

Investigations are described to select the most suitable drying and extraction procedures for mercury speciation in fish samples. The criteria for selection were good recovery and preservation of the original species information. Three different drying techniques were evaluated: oven-dried, microwave oven-dried and freezedried. Best results were obtained when oven-dried, but microwave dried or freeze-dried showed mercury losses. The four extraction methods investigated were: HCl leaching, alkaline-methanol extraction with tetramethylammonium hydroxide (TMAH) and with KOH, and sodium dodecyl sulfate (SDS) extraction. The extraction efficiency was determined by comparing the total amount of mercury in the samples after microwave digestion with the amount extracted by the different methods described. Mercury measurements were carried out by flow injection-cold vapour-atomic fluorescence spectrometry (FI-CV-AFS). Quantitative mercury extraction was only achieved with HCl leaching (97%). Species integrity after extraction was evaluated by investigating the extracts with capillary gas chromatography-atomic fluorescence spectrometry. Artificial formation of dimethylmercury occurs when TMAH is used as extractant. HCl leaching-GC-AFS was finally applied to methylmercury determination in tuna fish and swordfish samples, and gave results in the range 0.78-1.93 mg kg 21 . The detection limit for monomethylmercury (MMHg) was found to be 1.2 pg.

No abstract

Kotieläinten riittävästä seleeninsaannista joudutaan huolehtimaan tilakohtaisesti, sillä Suomen maaperässä on niukasti seleeniä. Läheskään aina rehuja ei ole tuotettu lannoitteilla, joihin seleeniä on lisätty eikä kotieläintuottaja pysty aina suoraan vaikuttamaan ostamansa rehun lannoituskäytäntöön. Vaikka suoranaiset seleeninpuutosoireet ovat nykyisin tiloilla harvinaisia, seleenilisien käyttöön motivoivat tutkimustulokset riittävän seleeninsaannin terveyttä edistävistä vaikutuksista. Ruokinnassa seleenin lisäämisen erityinen haaste on oikean annostuksen varmistaminen, sillä liian suuri seleeniannos johtaa helposti myrkytyksiin. Erityisen haasteellista optimaalisen seleenilisän antaminen on eläinryhmille, jotka saavat lähes ainoastaan säilörehua, kuten hiehot ja ummessa olevat lehmät. Säilörehun säilöntäaine annostellaan suuttimilla rehuvirtaan korjuukoneessa. Annostelun tasaisuus on tärkeää säilönnän onnistumisen kannalta. Säilöntäaineen annostelun yhteydessä on mahdollista lisätä rehuun myös seleeniä, sillä seleeninlisäysmäärä on niin pieni, että se voidaan lisätä happosäilöntäaineeseen lopputuotteen annostelusuositusta muuttamatta. Seleenin lisääminen säilöntäaineeseen voidaan tehdä tehdasolosuhteissa valvotusti ja turvallisesti. Säilöntäkokeessa todennettiin, että säilöntäaineeseen (AIV Ässä, Kemira Oyj) lisätty natriumselenaatti säilyy rehussa. Säilöttävä nurmi oli timoteinurminatakasvuston toinen sato, jota oli kyseisellä kasvukaudella lannoitettu seleenittömällä väkilannoitteella. Kasvusto niitettiin niittomurskaimella ja korjattiin tarkkuussilppurilla ilman säilöntäainetta. Säilöntäainekäsittelyt (Ässä + selenaatti 0,05 %; Ässä + selenaatti 0,005 %; Ässä + selenaatti 0,001 %; vesi + selenaatti 0,005 %; ei säilöntäainetta) lisättiin rehueriin laboratoriossa ja kutakin käsittelyä kohden rehua säilöttiin kolmeen 12 l siiloon. Siilot avattiin 107 päivän säilöntäjakson jälkeen. Säilöntäaineessa annosteltu natriumselenaatti säilyi rehuissa säilöntäprosessin ajan. Seleenin muuttumista orgaaniseen muotoon ei havaittu. Tulosten perusteella natriumselenaatti ei vaikuttanut säilöntätulokseen, mutta AIV Ässä rajoitti käymistä ja valkuaisen hajoamista säilönnän aikana ilman säilöntäainetta säilöttyihin rehuihin verrattuna. Säilörehun säilöntäaineeseen lisättävän seleenin määrää rajaavat tuotteen käyttösuositus ja nurmirehun seleenipitoisuus, sillä rehun seleenipitoisuus ei saa ylittää sallittua pitoisuutta (0,5 mg/kg rehussa, jonka kosteus on 12 %, MMM 43/2005). Nämä rajat huomioiden säilöntäaineeseen voidaan lisätä seleeniä määrä, joka varmistaa ummessa olevan lehmän riittävän seleenin saannin säilörehusta myös tilanteessa, jossa nurmi ei ole saanut seleenilannoitusta.