”Suomi elää metsistä” -väite on ideologiaa. Samoin hokema, että kestävä tulevaisuus tehdään uusimmalla älyteknologialla varustetuissa kaupungeissa. Molemmissa puhetavoissa on kuitenkin ripaus totuutta. Tilallisesti metsätalous sijoittuu lähinnä maaseudulle ja tietotalous lähinnä älykkäitä innovaatioita poikiviin ja kuluttaviin kaupunkeihin tai urbaaneihin tiivistymiin. Kun tietotalouden kauppatavara suunnataan globaaleille markkinoille ja se vielä mielletään aineettomaksi, tietotalous myös helposti assosioituu yhdenmukaiseen ja universaaliksi kuviteltuun elämänmuotoon. Ja kun hyvinvointi ja menestys yhä enemmän yhdistetään kaikkeen, mikä esiintyy taloudessa aineettomana, kuten digitalisaatioon, voi syntyä käsitys, että resurssien käyttö tieto- ja palvelutalouden imussa elävillä kaupunkialueilla olisi erityisen toivottavaa tai onnistunutta. Vastaavasti on helppo ajatella, että elämä muualla (kuin kaupungissa) – vaikka metsäiseen aineellisuuteensa vahvasti kietoutuneella suomalaisella maaseudulla – olisi ongelmallista ja sen kulttuuri jälkeenjäänyttä...