”Kalevala – kansan luomistyön ihana perintö”

Abstract

Artikkeli erittelee erilaisia diskursseja, joissa Kalevalaa ja kansanperinnettä käsiteltiin neuvostokarjalaisessa suomenkielisessä lehdistössä vuosina 1928–1958. Aineisto koostuu etupäässä kirjallisuus- ja sanomalehdistöstä. Aineistossa tunnistettavassa Kalevala perinnetekstinä -diskurssissa Kalevalaa käsitellään perinnettä edustavana objektina, johon on vaadittavissa jonkinlainen oikeus. Tästä omistusoikeudesta puhutaan omistajuusdiskursseissa. Niissä omistajuutta oikeutetaan mm. sen pohjana olevan runouden alkuperäisten esittäjien kansallisuuden perusteella, joka määriteltiin eri aikoina eri tavoin. Menneisyysdiskurssissa puolestaan käsitellään mm. Kalevalassa tavattavaa kansanperinnettä teksteinä menneisyydestä, mikä puolestaan mahdollistaa Kalevalan edustaman kansanrunouden retorisen käytön yhtäältä analogiana, toisaalta kontrastina neuvosto-olojen myönteisessä arvottamisessa nykyaikaa korostavassa moderniteettipuheessa. Artikkelissa nostetaan myös esiin, kuinka diskurssit limittyvät keskenään. Diskurssien todetaan olevan reaktioita Suomessa ja muualla porvarillisessa lännessä vallitsevaan keskusteluun ja toisekseen kumpuavan suurelta osin Neuvostoliiton ja Neuvosto-Karjalan historiallisista ja poliittisista vaiheista ja kehityskuluista.

Neuvostokalevalaisen runouden kasvu

“…Kalevalamittaisen runouden suosiminen julkaisuissa liittyi epäilemättä ennen muuta sen assosioimisesta Kalevalaan, joka oli kansainvälisesti arvostettu ja tunnettu eepos. Neuvosto-Karjalassa propagoitiin Kalevalan karjalaisuutta, ja elävä kalevalamittainen perinne oli yksi argumentti sen puolesta (Ahola 2020). Kalevala edusti samaan aikaan sekä kunnioitettua monisukupolvista traditiota että vanhakantaisia, taantumuksellisia käsityksiä.…”

“…Suullinen perinne katsottiin mahdolliseksi malliksi kotoperäiselle kirjallisuudelle, ja kalevalamittaa käytettiinkin taiderunouden mittana. Mitta liittyi paitsi karjalaisuuteen, myös suomalaisen karelianismille rakentuneen nationalismin kommentointiin (Ahola 2020). Neuvostoliitossa folkloristit lunastivat 1930-luvulla yhteiskunnallisen relevanssinsa tuomalla esiin kansanperinteen potentiaalin väestön ajatusmaailmaan vaikuttamisessa, propagandassa.…”

“…Vaikka pyrin tulkitsemaan aineistoa sen kontekstia vasten, tulkintani kumpuavat omasta ajastani ja omasta taustastani folkloristina. Tämä artikkeli jatkaa aiemman artikkelini (Ahola 2020) pohdintoja, sillä käsittelin siinä erilaisia kansanperinteeseen ja Kalevalaan neuvostokarjalaisessa julkisessa keskustelussa liittyneitä diskursseja.…”