Mielikuvitus, kansanruno ja tuonpuoleisesta puhuminen

Abstract

Yksi kalevalamittaisen kansanrunouden-kenties runouden yleensä-keskeisistä toimintatavoista on luoda kielen ja maailman välille yhä uusia, muutoin kuvittelemattomissa olevia merkitysyhteyksiä. Näitä yhteyksiä punoessa näkymätön ja selittämätön puetaan konkreettisiksi kuviksi ja siten käsinkosketeltavaksi, havainnolliseksi ja ymmärrettäväksi. Samalla arkipäiväinen ja ilmeinen saatetaan yhä uusien kuvien yhteyteen niin, että sen totutut merkitykset hämärtyvät ja kyseenalaistuvat. Keskeisellä sijalla merkityksiä luodessa on mielikuvitus-"kuvasti", "kuvatuslahja" tai "kuvais-aisti", kuten Lönnrot esitti sanan fantasia suomenkielisen vastineen suomi-ruotsi-sanakirjassaan (Lönnrot 1958a, 830; 1958b, 76). Sanakirjamääritelmän mukaan mielikuvitus on ihmisen kykyä luoda mielikuvia ilman välitöntä aistihavaintoa kohteesta (Oxford English Dictionary), mutta filosofiassa, psykologiassa ja taiteentutkimuksessa sen käsitehistoria on monihaarainen (ks. esim. Iser 1993; Johnson 1987, 141-166; Petterson 2002). Mielikuvituksessa kuvia ja ideoita voidaan yhdistellä ilman jatkuvaa todellisuustarkistusta; tiettyyn pisteeseen asti mielikuvitus on siis vapaa. Mikäli lähdemme siitä, että mielikuvitus on kommunikoitavissa ja käännettävissä kielellisiksi ilmauksiksi, liittyy siihen kielen ja kulttuurin asettamia rajoja, konventioita. Elias Lönnrot (1840, i) kiinnitti Kantelettaren esipuheessa huomiota tämän kääntymisprosessin vajavaisuuteen: "mielen ja ajatusten asioita kertoessa" "kuvaanta ei taida tapahtua, paitsi äänen ja sanan kautta, puuttuvaisesti, niinkun kaikenlainen muuki kuvaus maailmassa". Kysyn seuraavassa, miten tämän on ymmärretty tapahtuvan suomalaisen kansanrunouden tutkimuksessa. Kalevalamittaisen runouden tutkimuksessa kysymys mielikuvituksesta linkittyy ennen kaikkea kolmeen seikkaan: runon luomiseen tai syntyyn yksilöllisen tai kollektiivisen luovuuden kautta, myyttisten käsitysten alkuperään ja runokielen kuvallisuuteen. Mielikuvitus ja mielikuvituksellisuus ovat kuitenkin olleet jäännöskategorioita, joita ei ole pyritty käsitteellistämään ja joiden hahmottamisessa on turvauduttu metaforiin: mielikuvitusta kuvataan muun muassa "äärettömäksi

The Young Finns Party and the Plan for Neoliberal Retasking of the Welfare State in Post-Cold War Finland

“…Jukka Tarkka continued as a prolific historian and columnist, building in his works a narrative of Finland's journey to become a truly Western and European country from the shadows of the Cold War and 'Finlandisation'. 120 Risto E.J. Penttilä worked as director of EVA from 2002 to 2010, a position Tarkka had held in the 1980s.…”