Ekologisen kriisin ratkaisemiseksi tarvittavan kestävyysmurroksen yhteydessä on lisääntyvästi alettu keskustella oikeudenmukaisuudesta tai reiluudesta. Reilu siirtymä tarkoittaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden nostamista keskeiseksi osaksi ympäristökriisin ratkaisua, mikä on tärkeää sekä siirtymän hyväksyttävyyden että toimivan toteutuksen kannalta. Samalla oikeudenmukaisuuden korostaminen pitää kuitenkin sisällään riskin ympäristökriisin ratkaisemisen hidastumisesta. Erityisesti näin voi käydä, mikäli oikeudenmukaisuus kääntyy tarkoittamaan oikeutta kestämättömien elämäntapojen ja yhteiskuntarakenteiden ylläpitämiseen. Tarkastelemme tässä katsauksessa reilua siirtymää kriittisesti ja nostamme esiin ekologisen solidaarisuuden ajatuksen oikeudenmukaisuutta täydentävänä käsitteenä. Reilu siirtymä on aito mahdollisuus ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden yhdistämiseen uudenlaisella tavalla ja sitä kautta myös ekologisen hyvinvointivaltion kehittämiseen. Tämä kuitenkin edellyttää, että ekologinen ulottuvuus nostetaan keskeiseksi osaksi oikeudenmukaisuuden ymmärrystä. Tällöin oikeudenmukaisuus ulotetaan tarkoittamaan ei-inhimillistä luontoa, minkä lisäksi solidaarisuus haavoittuvassa asemassa olevia kohtaan pitää sisällään sekä luonnon että ihmiset. Näin reilu ekohyvinvointivaltio voi saada avarampia tulevaisuuden visioita aidosti ekologisesti kestävästä hyvinvoinnista.