Teaching Receptive Naming of Chinese Characters to Children With Autism by Incorporating Echolalia

Abstract

The facilitative effect of incorporating echolalia on teaching receptive naming of Chinese characters to children with autism was assessed. In Experiment 1, echoing the requested character name prior to the receptive naming task facilitated matching a character to its name. In addition, task performance was consistently maintained only when echolalia preceded the receptive manual response. Positive results from generalization tests suggested that learned responses occurred across various novel conditions. In Experiment 2, we examined the relation between task difficulty and speed of acquisition. All 3 participants achieved 100% correct responding in training, but learning less discriminable characters took more trials than learning more discriminable characters. These results provide support for incorporating echolalia as an educational tool within language instruction for some children with autism.

Oppilaiden kaikupuheen tehtävät kielellisesti epäsymmetrisissä luokkahuonekeskusteluissa

“…Eri tutkijoilla ja tieteenaloilla on erilaisia kä-sityksiä siitä, mitä kaikupuheella tarkoitetaan ja miten siihen tulisi suhtautua: pyritäänkö kaikupuhetta vähentämään (Foxx, Schreck, Garito, Smith & Weisenberger 2004;McMorrow, Foxx, Faw & Bittle, 1987;Valentino ym., 2012) vai nähdäänkö se vahvistamisen arvoisena vuorovaikutukseen osallistumisen tapana (Leung & Wu, 1997;Stiegler, 2015). Aiemmissa tutkimuksissa on yhtäältä pyritty erottamaan ei-toivottu (esimerkiksi autistinen) kaikupuhe niin kutsutun normaalin tai kehityksellisen kaikupuheen muodoista.…”

“…) Esimerkiksi lapsi voi toistaa opettajan antamia ohjeita luokassa ja komentaa itseään opettajan sanoilla ikään kuin itseä koskevana kehotteena (self-echoic prompt) (Leung & Wu, 1997;Sterponi & Kirby, 2016). Samalla tavoin kaiutus voi olla keino opetella kieltä ja vahvistaa omaa päte-vyyttä kielenkäyttäjänä (Leung & Wu, 1997;Wong, 2000).…”

“…) Esimerkiksi lapsi voi toistaa opettajan antamia ohjeita luokassa ja komentaa itseään opettajan sanoilla ikään kuin itseä koskevana kehotteena (self-echoic prompt) (Leung & Wu, 1997;Sterponi & Kirby, 2016). Samalla tavoin kaiutus voi olla keino opetella kieltä ja vahvistaa omaa päte-vyyttä kielenkäyttäjänä (Leung & Wu, 1997;Wong, 2000). Aina kehotuksen toistaminen ei kuitenkaan tarkoita siihen sitoutumista, vaan toistamista voidaan käyttää myös keinona harjoittaa autonomista toimijuutta ja puolustaa omaa episteemistä auktoriteettia ja asemaa (Mikesell, 2010;Sterponi & Shankey, 2014) silloin, kun oikeus toimijuuteen vaarantuu ja keskustelukumppanit esittävät uskomuksen henkilön tiedonpuutteesta perusasioissa (Mikesell, 2010).…”

“…esim. Kodak, Fuchtman & Paden, 2012;Leung & Wu, 1997;Neely, Gerow, Rispoli, Lang & Pullen, 2016) ja vahvistaa oppilaiden kielellisiä taitoja ohjaamalla oppilasta oikean vastauksen tai olennaisten asioiden toistamiseen esimerkiksi opetuksellisen puheen prosodisten piirteiden vaihtelua ja kuvakommunikaatiota hyödyntämällä. Sen sijaan riskinä on lapsen passivoituminen, mikäli rajalliset kielelliset resurssit omaavan oppilaan kaiuttamista pyritään sammuttamaan eikä hänellä ole muuta vuorovaikutuksessa olemisen tapaa kaiuttavan puheen tilalla (ks.…”

“…Tämän lisäksi toistoa ilmenee ekolalisena piirteenä erilaisissa neurologisissa tai psykiatrisissa häiriöissä, kuten Alzheimerin taudissa (Cruz 2010), frontotemporaalisessa dementiassa (Mikesell, 2010) tai autismissa (Grossi, Marcone, Cinquegrana & Gallucci, 2012;Sterponi & Kirby, 2015;Sterponi & Shankey, 2014;Stribling, Rae & Dickerson, 2007;Valentino, Shillingburg, Conine & Powell, 2012). Ekolalia eli kaikupuhe on perinteisesti määritelty kielelliseksi häiriöksi, jolla tarkoitetaan merkityksetöntä, automaattista ja tahatonta toisen henkilön sanojen tai ilmausten toistamista (Grossi ym., 2012;Leung & Wu, 1997). Lääketieteellisestä nä-kökulmasta kaikupuheelle ominaista on siis ei-kommunikatiivisuus (Saldert & Hartelius, 2011), jolloin keskustelukumppanin vuoron tai oman aikaisemman ilmaisun toistaminen on asiaankuulumatonta tai epäolennaista keskustelun etenemisen kannalta (Stribling ym., 2007) sekä osin henkilön oman itsesäätelyn ulottumattomissa (Grossi ym., 2012).…”