Meijerskojen koulutuksesta muodostui kätilökoulutuksen ohessa ensimmäinen ammatillinen koulutus tytöille. Meijerskoja valmistui 1800-luvun aikana noin kaksi ja puoli tuhatta. Keisarillinen senaatti ja Suomen talousseuraedistivät koulujen perustamista. Asiaa veivä eteenpäin säätyläiset virkamiehet. Meijerienkehittämisinnon taustalla oli kasvava voin kysyntä, erityisesti Pietarissa. Etelä-Suomessa aktiivisimpia voin tuotannon lisääjiä ja koulujen perustajia olivat kartanojen omistajat, mutta Itä-Suomessa koulujen avulla haluttiin edistää yleisemmin maatalouden kehitystä.