BackgroundExposures leading to irritant-induced asthma (IIA) are poorly documented.MethodsWe retrospectively screened the medical records of patients with IIA diagnosed in an occupational medicine clinic during 2000–2018. We classified the cases into acute (onset after single exposure) and subacute (onset after multiple exposures) IIA. We analysed in detail, occupations, causative agents and their air levels in the workplace, exposure events and the root causes of high exposure.ResultsAltogether 69 patients were diagnosed with IIA, 30 with acute and 39 with subacute IIA. The most common occupational groups were industrial operators (n=23, 33%), metal and machinery workers (n=16, 11%) and construction workers (n=12, 8%). Among industrial operators significantly more cases had subacute IIA than acute IIA (p=0.002). Forty cases (57%) were attributable to some type of corrosive acidic or alkaline chemical. Acute IIA followed accidents at work in different types of occupation, while subacute IIA was typical among industrial operators performing their normal work tasks under poor work hygiene conditions. The most common root cause was lack of information or false guidance in acute IIA (n=11, 36%) and neglect of workplace hygiene measures in subacute IIA (n=29, 74%).ConclusionsAccidents are the main causes of acute IIA, whereas subacute IIA can develop in normal work in risk trades with poor work hygiene. Airborne strong acids or bases seem to be the most important causative agents of acute and subacute IIA. The different risk profiles of acute and subacute IIA should be considered in the prevention and identification of the cases.

No abstract

Sosiaali- ja terveysministeriön laatiman Sote-tieto hyötykäyttöön -strategian tarkoituksena on mahdollistaa, että terveydenhuollon ammattilaisella on käytössään ajantasainen potilastieto ja työtä tukevat tietojärjestelmät. Tietojen vaihto yli organisaatiorajojen toteutetaan valtakunnallisen Potilastiedon arkiston (Kanta-arkiston) avulla. Arkistoon on tallennettu tietoja lähes kaikista suomalaisista ja sen käyttö lisääntyy terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa koko ajan. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Kanta-arkiston käyttöä työterveyshuollossa. Sähköinen kysely lähetettiin työterveyslääkäreille, työterveyshoitajille, työfysioterapeuteille ja työterveyspsykologeille kesällä 2017 ja siihen vastasi yhteensä 359 henkilöä. Tulokset osoittavat, että Kanta-arkistoa pidetään hyvänä ideana, mutta sitä käytetään vielä vähän. Vastaajat kokevat, että tietojen haku on hidasta, tarvittavan tiedon löytäminen hankalaa ja potilastietojen tallentumisessa Kanta-arkistoon on ajoittain viivettä. Lisäksi Kanta-arkistossa näkyvät potilaskäyntien päivämäärät eivät aina välttämättä vastaa käynnin todellista ajankohtaa. Työterveyshuollon ammattilaiset uskovat muiden ammattilaisten hyödyntävän työterveyshuollossa syntyneitä tietoja, vaikka kokevatkin, että Kanta-arkiston avulla kokonaiskuvan saaminen potilaan hoidon tilanteesta ei onnistu helposti. Tietojen ajantasainen kirjaaminen ja niiden tallentuminen Kanta-arkistoon mahdollistaa potilaalle parhaan mahdollisen hoidon, kun ammattilaiset saavat tarvittaessa esille potilaan koko terveys- ja sairaushistorian. Vaikka Kanta-arkiston käyttö on vielä osin hankalaa ja tietojen löytämisessä on vaikeutta, voidaan kuitenkin sanoa sen täyttävän tarkoituksensa ja hyödyttävän työterveyshuollon ammattilaisen työtä. Tulevaisuudessa tilanne tulee paranemaan, kun Kanta-arkistoon toteutettavan tiedonhallintapalvelun kautta saadaan ammattilaisille käyttöön kooste potilasta koskevista keskeisistä terveystiedoista.

Työurien pidentämisessä oleellista on, että työkyvyn heikkenemisen merkit havaitaan terveydenhuollossa mahdollisimman varhain, jotta työkyvyn tuen toimenpiteet voidaan aloittaa mahdollisimman oikea-aikaisesti. Tässä tärkeä rooli on potilastietojärjestelmillä, joiden hyödyntämiseen vaikuttaa, kuinka rakenteisesti tiedot on niihin kirjattu. Terveydenhuoltolain (1326/2010) mukaan kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin. Keskeisessä asemassa siinäkin on tieto. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää työterveyshenkilöstön näkemyksiä työkykytiedon tärkeydestä ja hyödyllisyydestä potilastyössä, kirjaamistavasta potilastietojärjestelmässä sekä sopivuudesta valtakunnalliseksi väestötason seurantatiedoksi. Tutkimusaineisto kerättiin joulukuussa 2019 sähköpostikyselyllä, joka sisälsi asenneväittämiä kirjattavista työkykytiedoista. Kysely lähetettiin 332 työterveyshuollon ammattilaiselle, joista kyselyyn vastasi 91 henkilöä. Tärkeinä työkykytietoina pidettiin psyykkistä ja fyysistä suorituskykyä, työkyvyttömyysaikaa, potilaan ja ammattilaisten arvioita työkyvystä, työn kuormitustekijöitä sekä työhön paluun suunnitelmaa. Suurin osa vastaajista kertoi hyödyntävänsä työkykytietoja potilastyössään ja uskoi tietojen olevan hyödyllisiä myös muille potilasta hoitaville terveydenhuollon ammattilaisille. Työkykytiedoista sopivimpia kansallisiksi työkykyä kuvaaviksi seurantatiedoiksi olivat sairauden diagnoosi tai hoidon syy, terveysriski, työkyvyttömyysaika sekä potilaan ja ammattilaisen arviot työkyvystä. Potilastietojärjestelmissä yleisin kirjaamistapa työkykytiedoille oli vapaamuotoinen. Tiedon hyödyntämisessä kaikki lähtee kirjaamisesta. Tiedon pitää olla yhtenäisesti määriteltyä ja rakenteista. Lisäksi potilastietojärjestelmien tulee mahdollistaa tiedon kirjaaminen mahdollisimman sujuvasti osana vastaanoton kulkua. Myös väestötasoista seurantaa varten tulisi tieto kerätä sieltä, missä se luonnollisesti syntyy osana asiakas- ja potilastyötä.

Työterveyshuollossa on pitkään suositeltu, että työntekijöiden sairauksien liittyminen työhön on aina selvitettävä ja tehtävä siitä kirjaus potilastietojärjestelmään seurannan helpottamiseksi. Kirjaukset tulee tehdä systemaattisesti sisältäen arvioinnit sairauden työhön liittyvyydestä ja vaikutuksesta työkykyyn. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka työterveyslääkärit ja työterveyshoitajat kirjaavat potilastietojärjestelmiin arvioinnit sairauden työhön liittyvyydestä ja vaikutuksesta työkykyyn. Sähköinen kysely lähetettiin työterveyslääkäreille ja työterveyshoitajille vuonna 2017 ja siihen vastasi 295 henkilöä. Tulokset osoittivat, että suurella osalla vastaajista sairauden työhön liittyvyys ja vaikutus työkykyyn arviointien kirjaaminen potilastietojärjestelmään oli pakotettu toiminto. Työterveyslääkäreille pakotettu toiminto näytti olevan yleisempää kuin työterveyshoitajille. Moni vastaajista ilmoitti kirjaavansa arvioinnin käyttäen potilastietojärjestelmässä olevan valmiin luokituksen oletusvalintaa, kuten ”ei arvioitu” -valintaa. Työterveyshuollon erikoislääkäreitä ja erikoistuvia yleisempää tämä oli työterveyshuollossa työskentelevien yleislääkäreiden keskuudessa. Yhtenäinen tapa kirjata sairauden työhön liittyvyyttä ja vaikutusta työkykyyn edistää potilaan työkykyriskien tunnistamista. Kun tieto sairauden työhön liittyvyydestä ja työkyvystä tallennetaan yhteneväisesti potilaskertomukseen, hyödyttää tämä myös työterveyshuollon toteuttamaa ehkäisevää työtä ja työkyvyn tukemista. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta olevan kehitettävää sekä eri potilastietojärjestelmien kirjaamisrakenteissa että työterveyslääkäreiden ja työterveyshoitajien kirjaamistavoissa.