Artikkeli tarkastelee Suomen ortodoksisen ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toimintaan osallistuneiden (N=555) kokemuksia hengellisestä yhteydestä ja muutoksista omassa hengellisyydessä koronaepidemian ensimmäisen aallon aikana. Hengellisen yhteyden käsite pitää sisällään seurakunta-, ehtoollis- ja rukousyhteyden. Tutkimusaineistomme koostuu kahdesta kyselylomakeaineistosta: ortodoksisen kirkon striimattuihin jumalanpalveluksiin osallistuneiden tuottamasta aineistosta (N=330) ja evankelis-luterilaisen kirkon toimintaan pandemian aikaan osallistuneiden tuottamasta aineistosta (N=225). Uskonnollisten yhteisöjen merkitys yhteiskunnallisissa kriiseissä vahvistuu, ja ihmiset hakeutuvat kirkon toimintojen piiriin. Kyselyyn vastanneiden kokemus hengellisestä yhteydestä etäyhteyksien aikana oli varsin jakaantunutta: osa koki hengellisen yhteyden vahvistuvan esimerkiksi uudenlaisten yhteyksien syntymisen myötä ja oman autonomian lisääntyessä suhteessa kirkon tilaisuuksiin osallistumiseen. Osa koki lähinnä verkkoyhteyksien kautta tapahtuvan toiminnan vieraannuttavan heitä ja seurakuntayhteyden jopa katkeavan. Hengellisyyden muuttuminen näkyy etenkin koronapandemian heijastumisena rukousaiheisiin sekä rukouselämän ja uskon syventymiseen. Ortodoksiaineistossa korostui tämän lisäksi pyhien läsnäolon voimakkaampi kokeminen.

JohdantoKirkkoturvakäytäntö on muinainen, esikristilliseltä ajalta peräisin oleva käytäntö, jolla on pyritty takaamaan yhteiskunnan marginaaleihin joutuneiden oikeusturvaa. Vaikka alkuperäi-sessä muodossaan käytäntöä ei ole sovellettu uuden ajan alun jälkeen, se on kokenut uudelleenheräämisen ja -muotoutumisen länsimaissa 1980-luvulta lähtien (mm. Lippert & Rehaag 2013;Rabben 2016). Nykymuotoista kirkkoturvaa on sovellettu ennen muuta epäoikeudenmu-kaiseksi tai -inhimilliseksi katsottujen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden karkotuksen estämiseksi. Suomessa kirkkoturvaa on sovellettu 90-luvulta läh-tien tilanteissa, joissa turvapaikanhakijat putoavat kansainvälisen suojelun kategorioiden vä-leihin: tavallisimmin taustalla on havainto virheistä tai puutteista turvapaikkahakemuksessa tai -prosessissa tai perheen asemaan ja lapsen edun toteutumiseen liittyviä riskejä (Ahonen 2018b). Suomalaisen kirkkoturvatoiminnan periaatteet on määritelty Suomen Ekumeenisen

Church asylum, a practice aimed at assisting migrants with precarious residence statuses, has  been enacted in Finland particularly since the 2010s. As a result of migrants’ insecure residency, their capacities of action are often restricted. They have been deprived of access to health and social services and schooling, and their movements limited due to fear of the police and deportation. This article analyses the autonomy and capacities of action of those in church asylum and the congregations assisting them, following Albert Bandura’s classification of individual, proxy and collective agency. The data consists of interviews (N=25) with employees of congregations and people who have been in church asylum. According to the results, the agency of people in church asylum was often drastically limited, which led to a need for proxy and collective agencies. Immigration regulation created a structure controlling the autonomy and capacities of both migrants and congregations. All modes of agency were inventively applied.

Y hteisöön ja yhteisöllisyyteen liittyvää keskustelua on paljon, mutta uskontojen merkitys niin yhteisöjen luojina kuin muokkaajinakin on jäänyt yllättävän vähälle huomiolle. Tampereen ja Oulun yliopistojen dosentin Leena Kurjen uusin teos Yhteisö väreissä: uskontojen prisma etsiikin kysymyksiä ja vastauksia tällä uskontojen, yhteisöjen ja yksilöiden suhteiden kentällä. Teema nivoutuu kiinnostavasti Kurjen aiemmissa kirjoissaan käsittelemiin aiheisiin, kuten yhteisökasvatukseen ja monikulttuurisuuteen. Kirja on osittain sosiaalipedagogiikan perusteisiin johdatteleva ja osittain uskontotieteellinen yleisteos. Paikoitellen kirja lähestyy aihealuetta myös kaunokirjallisuuden ja kirjoittajan henkilökohtaisten matkakertomusten kautta. Lopputulos on värikäs ja melko helppolukuinen kokonaisuus.Teoksen alussa Kurki hahmottelee aiheen teoreettiset ääriviivat keskeisten yhteisöteoreetikoiden kautta. Keskiössä on persoonan ja yhteisön välinen suhde, jota tarkastellaan muun muassa Ferdinand Tönniesin, Martin Buberin ja Emmanuel Mounierin käsitteistöjen valossa. Personalismi onkin yksi teoksen teoreettisista kehyksistä. Kirjan uskontoja käsittelevä luku on puolestaan jaettu kolmeen värien mukaan nimettyyn alalukuun. Okra edustaa buddhalaisuutta, punainen hindulaisuutta ja sininen islamia. Jokaisesta uskonnosta on esitelty lyhyesti keskeiset opilliset peri- Uskonnot yhteisökeskustelussa