Tarkastelen tässä artikkelissa metsää ja ihmisen kommunikaatiota sen kanssa suomalais-karjalais-inkeriläisessä kansanrunoudessa. Suomen Kansan Vanhat Runot (SKVR) on laaja ja edustava kokoelma pääasiassa suomalais-karjalais-inkeriläistä, suullisesti välittynyttä runoutta, joka on tallennettu etupäässä 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, mutta sen varhaisimmat runotallenteet ovat 1500-luvulta. Suullisen runon maailma sisältää runsaasti kommunikaatiota ei-inhimillisen kanssa, ja tästä kommunikaatiosta suuri osa tapahtuu elinympäristön luonnonentiteettien kanssa vuoropuhelussa. Runoudessa on runsaasti suoraa dialogia metsän kanssa, ja metsä näyttäytyy siinä omalakisena toimijana, jonka moraliteettia tai tarkoitusperiä ei voida ennustaa saati määrätä. Toisaalta SKVR sisältää runsaasti runoja, joissa runon kertojaminä kertoo kommunikoivansa luonnon entiteettien, esimerkiksi lintujen kanssa, luotettavien ja muuten mahdollisten ihmiskontaktien puuttuessa. Näissä runoissa yhteisöstä vieraantunut saatetaan nähdä anomalisen kykynsä vuoksi erityislahjakkuutena. Metsä on miesten runoudessa mahdollisen eroottisen kanssakäymisen osapuoli ja naisten huolirunoudessa usein turvapaikka ja luotettu, hyvä toinen. Metsä voi olla naiselle myös omaehtoisen seksuaalisuuden ilmaisemisen paikka. Runoissa ollaan selvillä metsän ja sen entiteettien tietoisesta läsnäolosta: metsä katsoo ihmistä.

The article examines dialogues and encounters between rune collectors and rune singers, mainly by scrutinizing one case of collaboration. How did the physical, emotional ties and commitments of the collectors themselves influence the material they collected? What does it mean if we render commitments such as family ties visible? The singer, Anni Lehtonen, interprets the material learned from older relatives and shapes it for her own needs. Then the collector, Samuli Paulaharju, interprets this information from his own perspective—a perspective that already has informed the questions posed to the interviewee. Most importantly, this perspective (pre)determines the material. This means that the material we are now able to access in the archives was already shaped by at least two interpretative processes, separate from the selection process of the Archives of the Finnish Literature Society itself. The third layer of interpretation is the lens of the interpretative, reflective researcher—and after that, the readers.

In this article I will shed light on the nation-building project in Finland before its independence. In the center of this study are the individuals who at the most part created the material of the national culture and literature: folklore collectors and early Finnish writers. According to the correspondence analyzed here, it appears that there were numerous ordinary, daily factors that influenced their work. Most of these were material, including the economic situation. At a mundane level, the survival of the collectors and writers overlaps with the questions of twenty-first-century precarization research. In this article, I highlight and contemplate these confluences.

No abstract