Koleasta marraskuusta huolimatta Tieteiden talolla kuhisi, kun vuosittainen IL-seminaari pää-si jälleen käyntiin. Päivän ensimmäinen keynoteluennoitsija Maria Lassila-Merisalo, Hämeen ammattikorkeakoulun strategisen viestinnän pääl-likkö, herätti runsaasti keskustelua ja haastoi yleisöään pohtimaan, mitä me haluamme netistä lukea, kuka tiedon meille tarjoilee, ja miten voimme olla hukkumatta informaatioon (ja miksi pidämme niin kovasti kissavideoista). Kuka luottaisi mediaan?Maria Lassila-Merisalon avausluento oli kiehtova katsaus nykypäivän suhteestamme mediaan ja uutisointiin etenkin verkossa. Yhä useampi suomalainen on Lassila-Merisalon mukaan kyynistymässä, ja kokee osaavansa itse parhaiten arvioida uutisten todenmukaisuuden. Valeuutisten aikakaudella, jota kuvastavat MV-lehden kaltaiset sivustot, uutisten julkaisukanavien väliset erot hä-märtyvät ja erilaiset uutisia kokoavat verkkosivut nousevat suosiossa.Informaation luotettavuuteen liittyen Lassila-Merisalo esitteli Tuchmanin objektiivisuuden strategista rituaalia, joka havainnollisti sitä, miten lehtijuttu saattaa objektiivisuuden nimissä esitellä aiheesta kaksi vastakkaista kantaa ja antaa molemmille yhtä suuren painoarvon, vaikka esim. tutkimuksista valtaosa olisi aiheesta toista mieltä ja vain marginaalinen osuus kannattaisi toista kantaa. Esimerkiksi ilmastonmuutoksesta uutisoidessa tämä objektiivisuuden harha tarkoittaa sitä, että vaikka tutkijat ovat lähes yhtä mieltä ilmastonmuutoksesta, lehtijuttu luo kuvan jossa eri osapuolten kannat ovat ns. yhtä vahvoja.Lassila-Merisalo peräänkuulutti esityksessään lähdekritiikin merkitystä informaatiotulvan keskellä, mutta korosti, että kirjasto ei voi olla yksin vastuussa medialukutaidon opetuksesta. Pohdittavaksi kuulijoille jäikin se, miten voimme ILopetuksen avulla tukea opiskelijoita tunnistamaan faktan fiktiosta ja luotettavan media epä-luotettavasta.

Avoin julkaiseminen on tutkijoille tuttua ja opinnäytteitä on avoimesti saatavilla verkossa. Open access -aineistojen käyttö opetuksessa on avoimen tieteen toteuttamista käytännössä. Tulevaisuudessa avoimet oppimateriaalit ovat entistä tärkeämpiä, koska ostettujen aineistojen hinnat nousevat. Avoin oppiminen voi tarkoittaa eri asioita eri oppimisen konteksteissa: se voi tarkoittaa kaikille mahdollisuutta oppia tai pedagogisia ratkaisuja, joissa toimijuus ja vastuu jakautuvat. Oppimateriaalien ja opetuksen työkalujen avoin saatavuus ajasta ja paikasta riippumatta on yksi näkökulma avoimeen oppimiseen. Jotta opettaja voi julkaista omia oppimateriaalejaan vapaasti verkossa, hän tarvitsee taitoja teknologiasta, pedagogiikasta ja sisällöstä sekä hänen täytyy tuntea tekijänoikeusasiat.  Nykyisten perusohjelmistojen ja Creative Commons -lisenssien hallitseminen ovat lähtökohta tehdä avointa oppimateriaalia. Monet yliopistot julkaisevat verkossa avoimesti kokonaisia kursseja. Avoimet materiaalit ja kurssit parantavat opetuksen laatua ja tuovat näkyvyyttä sekä opettajalle että yliopistolle. Avointen oppimateriaalien käytön edistämiseksi on meneillään hanke, jossa tuotetaan kaikille koulutusasteille yhteinen digitaalinen palvelu, josta avoimia oppimateriaaleja voi hakea ja johon avoimia oppimateriaalejaan voi tallentaa.