Kansainvälisten korkeakoulututkintoa suorittavien opiskelijoiden määrä on lisääntynyt merkittävästi Suomessa (Tilastokeskus 2016). Opiskelijoiden arki toteutuu usein transkulttuurisina eli ylikulttuurisina mediasuhteina mobiilisti verkossa, kuten peliyhteisöissä ja muissa harrasteyhteisöissä. Henry Jenkins, Mizuko Ito ja danah boyd (2016) puhuvat verkottuneesta osallisuuden kulttuurista, jonka käytänteet ovat sekä lokaaleja että globaaleja. Artikkelissamme kysymme, miten transkulttuurisia mediasuhteita voidaan edistää opetuksessa osaksi mediaosaamista. Millaista mediaosaamista tällöin rakentuu? Tutkimuskirjallisuudessa ei ole juuri pohdittu transkulttuurisia kysymyksiä suhteessa mediataitoihin tai mediakasvatukseen. Avaamme keskustelun kokoamalla tutkijoiden näkökulmia transkulttuurisista kompetensseista ja mediakompetensseista, joita peilaamme empiirisen laadulliseen tapausaineistoon. Toimintatutkimus toteutettiin opetuskokeiluna opettajankoulutuksen alueelle sijoittuvassa Erasmus+-rahoitteisessa eMel-hankkeessa (eMel.org) kansainvälisellä maisteriopintojen kurssilla. Lähtökohtana oli kehittää erityisesti sosiaaliseen mediaan kiinnittyviä pedagogisia työtapoja, mutta kurssin ensisijainen tavoite oli edistää opiskelijoiden ymmärrystä ylikulttuurisesta mediaosaamisesta. Aineisto koostuu maisteriopiskelijoiden mediaelämäkerroista ja niiden pohjalta käytyjen ryhmäkeskustelujen koosteista sekä kurssin oppimispäiväkirjoista (N = 18). Tutkimus osoittaa, että kurssilla opiskelijoiden ymmärrys lisääntyi kulttuurisensitiivisenä herkkyytenä mediasuhteisiin ja mediaan. Kulttuurisensitiivisyys näyttäytyi erityisesti informatiivisina, kriittisinä ja eettisinä ulottuvuuksina oppimisessa. Esitämme, että näihin ulottuvuuksiin pohjautuvaan transkulttuuriseen mediaosaamiseen keskitytään nykyistä enemmän etenkin opettajien ja eri alojen ohjaajien koulutuksessa.
scite is a Brooklyn-based organization that helps researchers better discover and understand research articles through Smart Citations–citations that display the context of the citation and describe whether the article provides supporting or contrasting evidence. scite is used by students and researchers from around the world and is funded in part by the National Science Foundation and the National Institute on Drug Abuse of the National Institutes of Health.
customersupport@researchsolutions.com
10624 S. Eastern Ave., Ste. A-614
Henderson, NV 89052, USA
This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.
Copyright © 2024 scite LLC. All rights reserved.
Made with 💙 for researchers
Part of the Research Solutions Family.