Kokemusasiantuntijuus hyödyttää palvelujärjestelmää ja sen asiakkaita sekä kokemusasiantuntijoina työskenteleviä, joilla katsotaan olevan kaksoisrooli sekä asiakkaina ja palveluiden käyttäjinä että oma-ehtoisina toimijoina. Artikkelissa kysytään, miten kokemusasiantuntijat asemoivat itsensä päihde- ja mielenterveyspalveluiden hyödyntäminä asiakkaina suhteessa palvelujärjestelmään, sen palveluksessa oleviin ammattilaisiin sekä päihde- ja mielenterveyskuntoutujiin. Tutkimuksessa haastateltiin ko-kemusasiantuntijoita, jotka toimivat kokemusasiantuntijoina erilaisissa tehtävissä päihde- ja mie-lenterveysasiakkaiden tukena ja ammattilaisten rinnalla. Aineiston analyysi kytkeytyy sosiologisen kulttuurintutkimuksen tapaan lähestyä tutkimuskohdetta kulttuurisena ilmiönä. Tutkimus esittää, että kokemusasiantuntijoiden asema on ristiriitainen yhtäältä asiakkaan kuntoutumista vahvistavina päihde- ja mielenterveyspalveluiden toimijoina ja toisaalta hallinnon harjoittaman osallistamispoli-tiikan välineinä.

Artikkelissa pohdimme, millaiseen kansalaisuuteen tyttöjä kasvatettiin 1970-luvun Suomessa ja millaisia arvoristiriitoja kansalaisuuteen kasvattaminen sisälsi. Tarkastelun kohteena on 1970-luvun keskeinen uudistus, peruskoulu, johon siirryttiin 1970-luvulla asteittain eri puolilla Suomea. Peruskoulu pyrki vahvistamaan ajatusta siitä, että koulutus kuuluu kaikille sukupuoleen, luokka-asemaan ja asuinpaikkaan katsomatta tuottaen näin hyvinvointia ja tasa-arvoa. Peruskoulun lisäksi kansalaisuuteen kasvamista muokkasi murroksessa oleva mediakulttuuri, joka haastoi perinteisiä käsityksiä yksityisen ja julkisen rajasta. Artikkelissa nostamme esille, kuinka peruskoulun opetussuunnitelman taustalla olevat modernit ja moniarvoisuutta korostavat tavoitteet törmäsivät 1970-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa vallitseviin traditionaalisiin ajattelutapoihin koskien esimerkiksi sukupuolten välistä tasa-arvoa ja työnjakoa. Medialla oli osansa tämän ristiriidan syntymisessä, sillä se käsitteli ajankohtaisia aiheita, kuten ammatinvalintaa, pitäytyen kuitenkin perinteisissä käsityksissä. Toisaalta uusien nuorten- ja viihdeohjelmien myötä avoin ihmissuhteista ja tunteista puhuminen yleistyi, mikä osaltaan muovasi uudelleen hyvän kansalaisuuden ideaaleja. Artikkelin aineistona on käytetty Ylen Elävän arkiston dokumentteja, peruskoulun opetussuunnitelmaa koskevia aineistoja ja Anneli Tempakan ohjelmasarjaa Olen erilainen nuori.

No abstract